sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Helmifarmi

Liza Marklundin uusin Helmifarmi on mielenkiintoinen kirja. Siinä ollaan Tyynenmerellä, Manihikilla, Cookinsaarilla. Piti oikein hakea Googlesta tietoa Manihikista.
Manihiki on atolli (korallisaari), joka sijaitsee lähellä päiväntasaajaa. Siellä asuu kirjan päähenkilö, Kiona, perheineen. Heillä on helmifarmi eli he viljelevät helmiä. He ovat olleet kuusi kuukautta eristyksissä saarella, mutta se ei haittaa heidän toimintaansa isommin. Simpukoiden sadonkorjuu on käynnissä kun yhtäkkiä purjevene haaksirikkoutuu heidän saarensa lähelle. Purjevene on katkeamassa ja saarelaiset huomaavat, että kannella on ihminen, joka ei liiku.
Saarelaiset saavat miehen ja kaksi hänen laukkuaan pelastettua ennen kuin vene katkeaa ja uppoaa. Kionan äiti on Äiti Evelyn ja isä Isä Tane. Äiti Evelyn on saaren sairaanhoitaja ja hän saa kannelta pelastetun miehen hoidettavakseen. Mies on tajuton, mutta hengissä. Hänellä on erilaisia vammoja, otsassa iso haava, oikea jalka poikki useasta kohdasta, oikea ranne murtunut. Äiti Evelyn tekee parhaansa vammojen suhteen Kionan avustaessa.

Mies on papereiden perusteella ruotsalainen Erik Bergman ja vähitellen hän alkaa toipua. Poliisi Everest hoitaa hänelle kuukauden turistiviisumin, joten hän voi jäädä toipumaan saarelle. Poliisi jatkaa viisumia tarpeen mukaan.
Kirja alkaa näistä tapahtumista.
Kiova on järkevä nuori nainen, joka on lukenut paljon erilaisia kirjoja, osaa hyvin englantia ja on erinomainen sukeltaja. Hän sukeltaa 30 jopa 40 metriin ja pystyy olemaan veden alla 7 minuuttia. Hän on tärkeä tekijä Helmifarmilla. Erik jää saarelle hoitamaan saarelaisten raha-asioita.
Ajan kuluessa Kiovasta ja Erikistä tulee pari, he saavat kaksi lasta ja kaikki on periaatteessa hyvin, mutta sitten alkaa tapahtua.
En paljasta juonta, jotta lukunautinto olisi täydellinen. Kiova on sitkeä ja nokkela nainen ja hän joutuu käyttämään kaiken tietonsa ja taitonsa päästäkseen tavoitteeseensa.
Kirjan luettuaan on hyvä vielä lukea alkusivujen prologi uudelleen, joka avaa vielä enemmän sitä, mikä on Kiovan tilanne sillä hetkellä.
Aloittaessani lukemaan kirjaa, en heti päässyt kiinni siihen. Helmifarmityö oli niin vierasta ja saaren toimintaan kiinni pääseminen oli aluksi vaikeaa (minulle). Luin kirjaa aluksi muutaman sivun illassa, joten ei siinä ollut mahdollistakaan saada kokonaiskuvaa kovin helposti. Sitten lomallani vietin lähes yhden päivän kirjan kimpussa ja seuraavana yönä luin sen loppuun (492 sivua).
Tämä kirja jää mieleen. Oikeastaan sen voisi lukea heti toiseen kertaan. Uskon, että se antaisi vielä paljon uutta, vaikka perusjuoni onkin jo tiedossa.
Suosittelen tätä lukunautintoa.

lauantai 29. joulukuuta 2018

Liza Marklund

Liza Marklund. ruotsalainen kirjailija ja toimittaja, on ollut muutaman vuoden "hiljaa". Jostain luin, että kolme vuotta. Loppuvuodesta 2018 häneltä ilmestyi kirja Helmifarmi, johon palaan seuraavassa postauksessani. Helmifarmi sai minut kuitenkin kaivamaan kaikki kirjastostani löytyvät Marklundit. Sen tiesin, että minulla on kaikki Annika Bengtzonit, mutta muista kirjoista en ollut varma.

Bengtzonit, kaikki yksitoista
Studio Sex
Paratiisi
Prime time
Uutispommi, tämän pitäisi olla ykkösenä, suom. 2000
Punainen susi
Nobelin testamentti
Elinkautinen
Paikka auringossa
Panttivanki
Ajojahti
Rautaveri, 2015
Annika Bengtzon sai minut liittymään aikoinaan Facebookiin. Hän käytti työssään sitä ja minäkin innostuin asiasta. Tiedän, Annika on Liza Marklundin luoma hahmo, iltapäivälehden toimittaja, joka sotkeutuu aina kaikenlaisiin valonarkoihin salaisuuksiin omissa tutkimuksissaan. Joka tapauksessa hänen innostamanaan liityin FBhen.
Muita hyllystäni löytyneitä kirjoja, joissa on Liza ollut mukana ovat "Postikorttimurhat", "Uhatut",
"Turvapaikka" ja "Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan". En ole lukenut mitään näistä neljästä. Mutta ne pääsivät lukulistalle.

tiistai 25. joulukuuta 2018

Kun mustarastas laulaa



Linda Olssonin kirja Kun mustarastas laulaa (2014) oli taattua Olssonia, mutta ei ehkä yhtä hyvä kuin muut  lukemani hänen  kirjansa. Kirjan päähenkilö on  Elisabeth, joka on oikeasti outo. Hän asuu kerrostalossa purkamattomien muuttolaatikoittensa keskellä, liikkuu ulkona niin vähän kuin mahdollista ja pyrkii siihen, ettei häntä nähdä. Hänellä ei ole elämän iloa eikä hän välitä nähdä valoa elämässään. Samassa kerrostalossa asuu Otto, joka on eläkkeellä ja jonka vaimo on kuollut. Lisäksi talossa asuu kolmas kirjan henkilö Elias, joka on erinomainen piirtäjä, mutta lukeminen on hänelle vaikeaa. Elias käy Oton luona  syömässä kerran viikossa ja heille on tullut tavaksi, että Otto lukee Eliakselle kirjoja omalla tavallaan.
Elias saa kontaktin Elisabethiin ensimmäisenä. Elias antaa Elisabethille piirtämänsä linnun kuvan. Se tekee Elisabethiin suuren vaikutuksen. Vähitellen Otto tulee kuvioihin mukaan ja saa Elisabethin ulkoilemaan ja he huomaavat, että tulevat hyvin toímeen keskenään. Mustarastas laulaa usein kerrostalon pihalla, sitä he kuuntelevat.
Kaikilla kolmella on oma historiansa, joka paljastuu kirjan edetessä. Lukija pääsee kirjan edetessä "kartalle". Mutta... odotin erilaista loppua, odotin selkeää onnellista loppua, mutta kirja loppuukin siten, että lukija saa itse luoda oman jatkon tarinalle. Ärsyttävää. Kun ensin lukee kirjaa haluten tietää, miten siinä loppujen lopuksi käy ja sitten loppu jääkin auki. Ei kivaa.
Kaivoin mustarastaan kuvan tähän loppuun. Niin usein se kirjassa lauloi, että silläkin on oikeus tulla nähdyksi.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Kaikki hyvä sinussa

Olen jo kolmannen Linda Olssonin kirjan kimpussa. Nyt luin kirjan "Kaikki hyvä sinussa" ja edelleen olen ihastunut Olssonin tyyliin kirjoittaa ja hänen kirjojensa juoneen tai tarinan kulkuun.
Kirjan päähenkilö on Marion Flint, joka asuu Uudessa Seelannissa omissa oloissaan yksin ja ulkopuolisena. Hän kävelee usein meren rannalla ja kerran kävelyllä ollessaan tapaa vetäytyneen ja kosketusta kavahtavan maoripojan, Mikan, jota Marion alkaa kutsua Ikaksi. He alkavat tavata torstaisin Marionin kotona. Marion valmistaa keittoa, josta on huomannut Ikan pitävän ja he syövät yhdessä. Vähitellen Marion kiintyy poikaan.
Marionin lähin naapuri on George, jonka Marion on tavannut muutaman kerran, mutta ei tunne häntä sen tarkemmin. Ika asuu mummollaan, vaikka tämä ei pystykään kunnolla  huolehtimaan hänestä. Mummo aikoo muuttaa kauemmaksi asumaan ja Ika jää asumaan Marionille. Ika on musiikillisesti lahjakas ja Marion opettaa häntä soittamaan pianoa. Ikan mummo pelkää menettävänsä Ikasta saadut avustukset ja aikoo ottaa pojan takaisin itselleen. Marion ja George aloittavat yhdessä taistelun Ikan huoltajuudesta ja tutustuvat siinä samalla toisiinsa. Samaan aikaan Marion muistelee omaa rikkinäistä lapsuuttaan.
Vähitellen lukijalle selviää syy siihen, miksi Marion asuu yksin eikä ole panostanut kotinsa sisustamiseen eikä viihtyisyyteen. Taustalta löytyy uskomattomia asioita, mutta ei niistä sen enempää. Suosittelen lämpimästi kirjaa luettavaksi.


Minulla on tällä hetkellä neljäs Olssonin kirja kesken ja sekin on taattua tavaraa. 

Kirjan takakannessa on arvostelu:
"Unohtumaton ja kaunis Kaikki hyvä sinussa on muistutus siitä, kuinka haurasta onni on ja kuinka mahdotonta on elää vailla toivoa."

 - OTAGO DAILY TIMES, UUSI-SEELANTI


sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Anna minun olla


Clare Mackintoshin kolmas kirja "Anna minun olla" on yhtä jännittävä ja mukaansa tempaava kuin kaksi aikaisempaa.
Kirjan päähenkilö on Anna Johnson, joka menetti molemmat vanhempansa vuoden sisällä. Isä teki itsemurhan heittäytymällä jyrkänteeltä mereen ja seitsemän kuukauden kuluttua Annan äiti toimi samoin.

Äidin kuoleman vuosipäivänä Anna saa kortin, jossa lukee "Itsemurhako? Mieti vähän?" Se saa Annan ajattelemaan, että josko vanhemmat eivät tehneetkään itsemurhaa. Hänen on ollut vaikeaa sopeutua koko itsemurha-ajatukseen. Anna menee poliisiasemalle kertomaan epäilyksistään. Poliisista eläkkeelle jäänyt nyt siviilivirkaa hoitava Murray Mackenzie ottaa Annan tiedot vastaan ja alkaa itse tutkia asiaa luvattomasti.

Annalla on kahdeksan viikon ikäinen vauva Ella ja hän asuu lapsen isän, Markin kanssa vanhempiensa talossa. Annan isällä ja tämän veljellä oli yhteinen yritys, autokauppa, josta Anna omistaa nyt puolet. Anna ei ole vielä ehtinyt perehtyä yrityksen toimintaan sen isommin. Sen hän tietää, että yrityksellä ei mene hyvin.
Hyvä ystävä Laura on Annan tukena ja auttaa aina tarvittaessa. 

Anna (ja muut) alkavat jo epäillä Annan mielenterveyttäkin, kun yhtäkkiä alkaa tapahtua kaikenlaista. Anna luulee näkevänsä näkyjä ja kuvittelevansa vaikka mitä.

Murraylla on omat huolensa vaimonsa sairauden vuoksi, mutta siitä huolimatta hän paneutuu juttuun täysillä. 
Jännitys säilyy viimeisille sivuille saakka. Yllättävät käänteet yllättivät minutkin, jolle yleensä muodostuu lukiessa joku oletus siitä, kuka on tehnyt ja mitä. Tätä kirjaa lukiessa ei kannata kuvitella tietävänsä mikä on loppuratkaisu - se selviää vain lukemalla.
Kaikki kirjat ovat erittäin luettavia. 
Lisää odotellessa toisten kirjojen kimppuun.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Ihastuin Linda Olssonin kirjaan "Sisar talossani" ja tilasin sen jälkeen hänen muut käännetyt kirjansa.
"Laulaisin sinulle lempeitä lauluja" on Olssonin esikoisteos, joka on alkuperäiseltä nimeltään "Let me sing you gentle songs" ja se on ilmestynyt vuonna 2005, ensimmäinen suomennos 2009. Kädessäni on pokkari, joka on kirjan kymmenes painos.

Kirja kertoo kolmekymppisen Veronikan ja yli seitsemänkymppisen Astridin ystävyydestä, jolle molemmilla on tilaus. Molemmat ovat saaneet ja molemmat ovat menettäneet.
Olssonin tekstiä on helppo lukea. Tämä kirja on hyväntuulinen kaikessa murheessaankin. On mielenkiintoista seurata ystävyyden kehittymistä, luottamuksen heräämistä toiseen ja keskustelun siirtymistä aina vaan arempiin aiheisiin. Ystävyys syntyy kuin varkain,
Kirjassa on 37 kappaletta ja jokainen alkaa muutamalla runon säkeellä. Olsson on kerännyt kirjan loppuun luettelon ruonoista ja niiden tekijöistä.

Astridin lempiruno on "Lapsiraukkani"
Lapsiraukkani, pimeänpelkoinen,
olet tavannut toisenlaisia haamuja
valkoiseen puettujen hahmojen keskellä
näet pahan kasvoja.
Nyt laulaisin sinulle lempeitä lauluja
vapauttamaan sinut pelosta, pakosta
ja ahdistuksesta.
Pahuudesta ne eivät kanna tunnontuskia.
Hyvyyden puolesta ne eivät lähde taistelemaan.

On näet niin, että kaikki elävä
on perimmiltään samankaltaista.
Kuin puut ja kasvit elävä pyrkii kasvuun -
oma voima nostaa sitä taivaita kohti.
Puut voivat kaatua ja kukat kuihtua
ja oksat voimansa menettää,
mutta uni jää - kunnes herää -
joka mahlapisaraan elämään. 

Ihastuttava kirja alusta loppuun.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Lumikin on kuoltava

Tämä on ensimmäinen Nele Neuhausin kirja, jonka luin, mutta ei varmastikaan viimeinen. Kirja on järeä tiiliskivi, 558 sivua mukaansa tempaavaa tekstiä.
Nele Neuhaus on saksalainen rikoskirjailija. Lumikin on kuoltava -kirja  on hänen kansainvälinen läpimurtoromaaninsa.
"Ihminen on kuin kuu.
Hänellä on pimeä puolensa,
jota hän ei näytä kenellekään.
Minua kiehtovat tilanteet, 
joissa tämä pimeä puoli pääsee esiin.
Siksi kirjoitan rikosromaaneja."
- Nele Neuhaus
Rikoskomisario Pia Kirchoff ja hänen pomonsa Oliver von Bodenstein selvittävät pienen saksalaiskylän mysteeriä. Kylän asukas, Tobias, on ollut kymmenen vuotta vankilassa kahden tytön murhasta. Tyttöjen ruumiita ei kuitenkaan ole löydetty. Vapauduttuaan hän palaa kotikyläänsä ja joutuu kyläläisten vihan kohteeksi. Kymmenen vuoden aikana hänen vanhempansa ovat eronneet, kotitalo on ränsistynyt siitä huolimatta että Tobiaksen isä asuu siinä edelleen. Tobias alkaa laittamaan paikkoja kuntoon. Kyläläiset eivät pidä siitä, että Tobias jää asumaan kylään. Tobiasta uhkaillaan ja hänet pahoinpidellään, mutta hän ei anna periksi. Kun kylästä katoaa jälleen nuori tyttö, kyläläiset ovat varmoja, että Tobias on syyllinen. 
Pia ja Oliver eivät ole Tobiaksen syyllisyydestä yhtä varmoja ja vähitellen tutkimukset alkavat tuottamaan tulosta. Aikaisemmin murhattujen tyttöjen ruumit löytyvät ja yllättäviä käänteitä paljastuu. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Varaa tämän kirjan lukemiseen aikaa, sillä sitä ei malta päästää käsistään.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Villivihannekset Suomen luonnossa

Jouko Rikkisen kirja Villivihannekset Suomen luonnossa (2018) on mukavan kokoinen taipuisa kirja ottaa mukaan, kun lähtee etsimään, tutustumaan tai poimimaan luonnon villivihanneksia.
Kirja kuuluu Suomen luonnossa -sarjaan, jossa on aikaisemmin ilmestynyt 16 kirjaa. Tänä vuonna (2018) on ilmestynyt myös Petolinnut Suomen luonnossa. Ensimmäinen sarjan kirja on "Päiväperhoset Suomen luonnossa" ilmestynyt vuonna 2005. Täytyykin tutkia oma kirjasto läpi, minulla saattaa olla pari sarjaan kuuluvaa kirjaa.
Villivihanneksista löytyy lisätietoa Helsingin yliopiston Pinkka-lajintuntemuksen oppimisympäristöstä (http://pinkka.helsinki.fi/pinkat/#/) Tieto on myös På Svenska tai In English.

Valokuva ei ole paras mahdollinen, mutta siinä se nyt kuitenkin on. Kirjan kasvit on ryhmitelty ensisijaisen ympäristönsä mukaan.
Jokamiehen oikeudet antaa mahdollisuuden poimia marjoja ja sieniä omaan käyttöön myös toisten omistamista metsistä. Ruohovartisia kasveja voi myös poimia kohtuullisesti, mutta juurineen niitä ei saa ottaa. Mahlaa ei saa juoksuttaa, eikä puuvartisia kasveja saa kerätä. Kansallispuistoista ja luonnonsuojelualueilta kasveja ei saa kerätä ja uhanalaiset kasvit on aina jätettävä rauhaan.
Rikkinen kertoo kirjassaan varsin yksityiskohtaisesti asioita villivihannesten keruusta ja käsittelystä.

Kirja on rakennettu siten, että kasvien valokuvat ovat aukeaman oikealla puolella ja teksti on aukeaman vasemmalla puolella. Rikkinen esittelee kirjan lopussa myrkylliset kasvit, jotka jokaisen keräilijän on syytä tunnistaa.

Seuraavaksi muutama itse ottamani kuva villivihanneksista lisättynä Rikkisen antamalla vinkillä niiden käytöstä ruoanvalmistuksessa. 
Valkoapilan (tuoreet niityt ja viljelymaat) lehtiä voi lisätä salaatteihin, keittoihin tai muihin ruokiin, mutta  kohtuudella, sillä ne maistuvat vahvasti "nurmikolta".
Maitohorsma (kangasmetsät ja suot) on monikäyttöinen villivihannes. Nuoret varret voi kypsentää parsan tapaan. Nuoria lehtiä ja kukintoja voi käyttää mm. salaattiin ja kukkia tai terälehtiä voi käyttää ruokien koristeluun. Ennen kukintoa kerättyjä lehtiä voi hiostettuna ja kuivattuna käyttää yrttiteen valmistukseen. 

Poimulehtiä (kuivat niityt ja pientareet) esiintyy Suomessa noin 30 eri lajia, joiden lehtimuoto ja maku vaihtelevat. Kannattaa maistellla niitä ja maun perusteella kerätä nuoria versoja salaattiin tai niitä voi myös keittää, höyryttää ja käyttää ruoavalmistuksessa muiden lehtivihannesten tapaan. Kukintoja ja supussa olevia lehtiä voi käyttää myös ruoka-annosten koristeluun.

Villivihannekset kannattaa kerätä mahdollisimman nuorina ja ennen kukintaa. Maustekasvit taas ovat parhaimmillaan kukkivina. Juurakot ja juurimukulat kannattaa kerätä aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, jolloin ne ovat parhaimmillaan.
Pakko todeta, että luonnosta löytyy paljon makuja ja mahdollisuuksia.
Mennään luontoon!

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kymmenen unelmaani

Lori Nelson Spielmanin esikoisromaani "Kymmenen unelmaani" täytti kaikki odotukseni.
Luin aikaisemmin hänen toisen suomennetun romaanin "Kivi sydämeltä", joka oli niin hyvä, että tuli tarve hankkia tämä kirja. 
Lapsena kirjoitettu haavelista saattaa tulla vastaan yllättäen. Näin käy Brett Bohlingerille, romaanin päähenkilölle. Itse en lukenut kansissa olevia tekstejä ja tapahtuma tuli minullekin yllätyksenä.Nyt huomaan, että kannen tekstit antavat paljon viitteitä tapahtumista.
Brettin elämä muuttuu ja on mielenkiintoista olla muutoksessa mukana lukukokemuksen kautta.
Äiti tuntee tyttärensä niin hyvin, että osaa ennustaa tämän toiminnan testamentissaan. Kirja on viihdyttävää luettavaa, johon kannattaa varata aikaa. Sitä ei nimittäin helposti halua laskea käsistään, kun on päässyt alkuun. Lukijan ei tarvitse odottaa, sillä kirja alkaa heti. Teksti on helppolukuista ja soljuvaa. Kirja sisältää rakkautta, murhetta, surua, naurua ja yllättäviä tapahtumia.
Ihanaa kesälukemista, jota lukiessa omat asiat unohtuu.
Kannattaa etsiä kirja käsiinsä.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Selfiet

Jussi Adler-Olsenilta ilmestyi tänä vuonna (2018) uusi kirja "Selfiet". Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen ja siinä on ihan mukavasti sivuja (535).

Siitä on jo hetki kun olen viimeksi lukenut Adler-Olsenkin kirjoja ja aluksi lukeminen oli jotenkin vaikeaa. Kaikille tapahtui jotakin ja tuntui, että tapahtumat eivät liity yhteen, mutta "siitä se sitten lähti". Yhtäkkiä kirjan lukeminen alkoi soljua ja pääsin sisään Q-osaston tapaan toimia.
Rose on vahvasti mukana tässä kirjassa. Hänen sairastuessaan vakavasti Carl, Assad ja Gordon alkavat selvittää Rosen taustoja tavoitteenaan Rosen parantuminen. Kaiken lisäksi Osasto Q on taas vaikeuksissa, vähennysuhkaukset varjostavat heidän toimintaansa.
Kirjan tapahtumiin liittyy mm. nuoria naisia ja sossutäti. Nuoret naiset oppivat tuntemaan toisensa sossussa ja huomaavat, että heillä on paljon yhteistä, mm. ulkonäöstä huolehtiminen ja pukeutuminen. He alkavat pitää yhtä myös "vapaa-ajalla". Sossussa heidät tunnetaan hyvin ja heidät koetaan lähes riesana, osa tytöistä yrittää huijata rahaa niin paljon kuin mahdollista eikä työnteko tai opiskelu heitä kiinnosta.
Kaikkea mahdollista tapahtuu (lue takakannen teksti), mutta vähitellen solmut alkavat aueta ja yhteys eri tapahtumiin löytyy.
Jatkoa tällekin kirjalle varmasti seuraa, ainakin Rosen kohtalo jää vielä osittain lukijan mielikuvituksen varaan.
Etsi kirja käsiisi ja anna palaa!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kivi sydämeltä

Uskallatko tunnustuu salaisuutesi? Tämä kysymys on Lori Nelson Spielmanin kirjan Kivi sydämeltä kannessa.
Ostin tämän kirjan Suomalaisen kirjakaupan myyjän ehdotuksesta. Hän kehui kirjan olevan sopiva lomalukemiseksi. Minä en jaksanut odottaa lomaa vaan luin sen heti kun oli sopivasti siihen aikaa.
Katumuskivet ottavat haltuun kirjan tapahtumat. Päähenkilö Hannah Farr saa kouluaikaiselta kiusaajaltaan katumuskivet ja sen jälkeen tapahtumat etenevät lähes kokonaan kivien tahdissa.
Anteeksianto ja anteeksisaaminen muuttaa Hannahin ja monen muun elämän kulkua.

Fiona Knowles on kehittänyt katumuskivet. Hän lähettää kaksi katumuskiveä samettisessa pussissa henkilöille, joita hän on kiusannut tai loukannut elämänsä aikana, Hannah on yksi heistä.
Pussissa on kaksi tavallisen näköistä kiveä ja lappu, jossa lukee:
"Toinen kivistä merkitsee vihan taakkaa.
Toinen merkitsee häpeän taakka.
Kummastakin voi vapautua, jos itse päätät niin."
Lisäksi mukana  on kirje, jossa Fiona pyytää anteeksi tekemiään vääryyksiä.

Fiona pyytää henkilöitä lähettämään toisen kiven takaisin hänelle, jos ja kun he ovat antaneet hänelle anteeksi.
Tämän jälkeen henkilön pitäisi antaa jäljelle jäänyt kivi, toinen uusi kivi ja anteeksipyyntökirje jollekin, jota itse on satuttanut.
Katumuskehä sulkeutuu kun lähettäjä saa kivensä takaisin. Silloin kiven voi esimerkiksi haudata tai heittää järveen, teko merkitsee itselle vapautumista häpeästä.
Kivi sydämeltä on toinen Lori Nelson Spielmanin suomennettu teos. Esikoisromaani on Kymmenen unelmaani. (Tilasin sen luettuani tämän.)

Kirja meni välillä tunteisiin ja sain pyyhkiä kyyneleitä silmistäni, jotta pystyin jatkamaan lukemista. En tiedä miten katumuskivet toimisivat elävässä elämässä. Kirjassa ne saavat valtavan suosion. Jokaisella on varmasti paljon anteeksi pyydettävää ja henkilöitä, joita on kohdellut huonosti. Tietysti anteeksi voi pyytää ilman kiviäkin, mutta anteeksianto on konkreettisempaa, kun henkilö joutuu lähettämään kiven takaisin lähettäjälle, mikäli siis antaa anteeksi. Eli anteeksi antamisen eteen joutuu tekemään hiukan töitä.

Jos haluat tietää mitä Hannahille tapahtuu, niin etsi kirja käsiisi ja lue se.
Lukemisiin!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Luoja lasta auttakoon

Toni Morrisonin kirja "Luoja lasta auttakoon" on Keltaisen kirjaston kirja. Keltainen kirjasto on tarjonnut loganinsa mukaan "Parasta kirjallisuutta maailmalta jo vuodesta 1954". Morrisonin kirja on kirjaston 470. ja se on julkaistu suomeksi vuonna 2016. Alkuperäinen kirja on "God help the Child", joka ilmestyi 2015.
Toni Morrison (s. 1931) on yhdysvaltalainen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1993 ensimmäisenä mustana naisena ja mustana amerikkalaisena. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin Vapauden mitali. Kaikki Morrisonin kirjat on julkaistu Keltaisessa kirjastossa.
Kirjan päähenkilö on Lula Ann, yönmusta tyttö, jonka ihonväri oli äidilleen täysi katastrofi. Äiti ei hyväksy tytärtään missään vaiheessa, tämä ei saa kutsua häntä edes äidikseen. Tytär hakee äitinsä hyväksyntää tekemällä mitä tahansa ja lopulta saa sen valheen avulla.
Aikuisena Lula ottaa nimekseen Bride (morsian). Bride löytää stylisti Jeren kautta uuden tyylin, saa oman meikkisarjan ja menestyy. Monien miesten jälkeen hän tapaa Bookerin, johon Bride rakastuu tosissaan.
Yhtäkkiä Booker jättää hänet ilman selityksiä. Bride ei kuitenkaan anna periksi ja lähtee etsimään tätä.
Monien vaikeuksien ja kokemusten jälkeen Bride löytää Bookerin ja tapaaminen on kaikkea muuta kuin mukava. Asiat alkavat selvitä vähitellen kun molemmat saavat sanottua asiat, jotka heitä ovat painaneet lapsesta saakka.

Kirjaa on helppo lukea. Sen eri kappaleet on omistettu jollekin kirjan henkilöistä. Asioita käsitellään eri näkökulmista ja lukijalle selviää kunkin henkilön käyttäytymiseen vaikuttavat taustat.

Liityin tämän kirjan myötä Keltaisen kirjaston sähköpostilistalle ja tulen saamaan sieltä ajankohtaista postia.
Kaikella todennäköisyydellä palaan vielä Toni Morrisonin pariin, jolta on ilmestynyt 11 romaania, kaksi lastenkirjaa, novelleja ja tietokirjallisuutta.
Lukemisiin!

tiistai 1. toukokuuta 2018

Turmanluoti

Kirjan ja ruusun päivänä (23.4.2018) perinteisesti ostin miehelleni kirjan ja hän minulle ruusun.
Tällä kertaa oli vaikeaa valita hänelle kirjaa. Olin jo menossa kassalle Donna Leonin uusimman kirjan kanssa, kun matkalla huomasin, että yksi henkilökunnan suosittelema kirja oli "Idiootit ympärilläni". Olin aikaisemmin lukenut siitä jonkun artikkelin ja päätinkin ostaa sen.
Kirjakauppaliiton jäsenet antoivat yli 15 euron kirjaostoksesta lmaiseksi Leena Lehtolaisen kirjan "Turmanluoti".  En ole ennen lukenut rikoskomisario Maria Kallio -sarjaa, mutta nyt sain siihen mahdollisuuden.
 Kirja on ohut, vain 128 sivua, joten se oli nopea lukea. Onneksi. Sillä kun aloitin lukemisen en pystynyt lopettamaan sitä ennen kuin olin lukenut sen loppuun.
Marian mies, Antti Sarkela, on löytänyt uuden harrastuksen, metsästyksen, joka on vastapainoa hänen työlleen. Antti pääsee mestästysporukkaan ja lähtee hirvijahtiin heidän kanssaan. Hän osuu muistaakseni kolmannella jahtikerralla hirveen, joka ei heti kuole vaan jatkaa matkaansa haavoittuneena. Yhtäkkiä Antin lähellä kulkenut hirvimies on saanut myös osuman ja kuolee. Kuka on ampunut vahingonlaukauksen vai onko se tahallinen?
Marian sormet syyhyää päästä tutkimaan juttua, mutta se ei ole mahdollista/laillista. No mitä sitten tapahtuu, sitä en kerro.
Kirja on mielestäni mukavasti kirjoitettu. On vuorotellen Marian kappaleita ja Antin kappaleita. Lisäksi heidän lapsilleen, Iidalle ja Tanelille, on annettu yhdet omat kappaleet/luvut.
Kirjan ja ruusunpäivä on siitä hyvä päivä, että myös kirjanostaja saa kirjan.
Ja ruusun!
Lukemisiin!