maanantai 13. huhtikuuta 2020

Kun jää pettää alta

Olen nyt lukenut putkeen kaikki kolme Camilla Greben kirjaa. Jäin kahden edellisen jälkeen odottamaan tätä "Kun jää pettää alta" -kirjaa, joka on Greben kansainvälinen läpimurtokirja.Halusin nimenomaan lukea nämä kaikki peräkkäin. Ne on kirjoitettu samalla tyylillä kaikki.
Kirjan päähenkilöt ovat Emma, Peter ja Hanne. Jokaisella on omat murheensa. Emmalla on ollut aika karu lapsuus, eikä aikuisuuskaan kovin helppoa tunnu olevana. Kirjassa tutustutaan Emman tarinaan perinpohjin. Peter on poliisi, joka ei oikein saa mistään kiinni. Hänellä on muun muassa 15-vuotias lapsi, josta ei välitä tuon taivaallista. Hanne on tutkija, joka on sairastunut dementiaan. Hän on naimisissa miehen kanssa, jota lähes inhoaa.
Jokaisen tarina etenee omina kappaleinaan ja lopulta ne yhdistyvät toisiinsa. Kirja on mielenkiintoinen heti alusta alkaen. Rakkaus, petos, luottamus, vastuu, kosto, alistuminen... kirjasta löytyy nämä kaikki ja paljon enemmän.
Toisena pääsiäispäivänä ahmin kirjan loppuun. Kirjaa lukiessa ei oikein tiennyt mitä odottaa, mutta loppuratkaisu oli niin yllättävä, etten olisi osannut arvata sitä.
Kirjaa ei muuten saanut enää muuta kuin pokkarina eikä sitäkään joka paikasta. Nyt Grebet on luettu ja joutuu miettimään minkä aloittaisi seuraavaksi. Ehkä pieni tauko on taas paikallaan.