Sit kun

 On ollut vähän sitä sun tätä ja kirjoittaminen on jäänyt. Aion piristyä kunhan saan muutaman jutun ensin pois käsistäni. Uusia mielenkiintoisia kirjoja on vaikka kuinka paljon. En ole myöskään ehtinyt lukea oikeastaan mitään kirjaa kokonaan sen jälkeen kun olen tänne viimeksi postannut. 

Laitan joka aamu instaan Huomenta-postauksen nimimerkillä Mukimemma. Tämä kuva on sellainen. Olen ottanut sen kirjastostani. Pääosaa tietty esittää tuo muki ja myös kissa, mutta taustalla on vahvasti kirjat.

Muutamia viimeaikaisia ostoksia. Tilasin uuden Kansallispuistojen kultaisen oppaan, kun siinä on mm. Hämeenlinnalaisen Sallan kokemuksia eri kansallispuistoista. Seuraan Sallaa instassa.

Tämä kirja sai kunniamaininnan kirjamessuilla Vuoden keittokirja -kisassa. Tavoitteena on alkaa leipoa tästä kirjasta oikeita karjalanpiirakoita ja myös muita piirakoita.

Vuoden keittokirja 2021 on Makeeta. Nähtäväksi jää, löytyykö joskus meidän kahvipöydästä leivonnaisia tästä kirjasta.

Nyt ei tämän enempää. Palaan linjoille myöhemmin tänä vuonna.

Yksinäisyyden jälkeen

Sisareni " lukee" nykyään kirjat äänikirjoina. Hän oli kuunnellut Benedict Wellsin kirjan Yksinäisyyden jälkeen ja ihastunut siihen niin paljon, että osti minulle oikean kirjan. Kirja on ensimmäinen Wellsin kirja, joka on suomennettu. Yksinäisyyden jälkeen on voittanut Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ja se on käännetty 37 kielelle. 

Kirja kertoo sisaruksista, jotka menettävät vanhempansa melko nuorena. Päähenkilö on Jules, nuorin kolmesta. Marty on keskimmäinen ja Liza vanhin. Kaikki kolme ovat aivan erilaisia, mutta jokin heitä kuitenkin yhdistää. Jules ihailee siskoaan kovasti ja toisaalta ei välitä kovinkaan paljon Martysta, jonka kanssa hänellä ei tunnu olevan mitään yhteistä. 

Jules tuntee itsensä aina vähän yksinäiseksi. Jouduttuaan sisäoppilaitokseen vanhempiensa kuoleman jälkeen hänen viereensä koululuokassa istuu Alva. Kaikki muut ovat antaneet hänen olla yksin. Jules ihastuu Alvaan ja kirja kertookin paitsi sisarusten suhteista myös Alvan ja Julesin ystävyydestä, erosta ja jälleen tapaamisesta. 

Sisaruksille tapahtuu kaikenlaista, he viettävät myös yllättävän paljon aikaa yhdessä. Marty pärjää hienosti ja hän menee naimisiin upean naisen kanssa. Liza etsii uusia suhteita eikä halua sitoutua. Jules haluaa oikeasti vain Alvan ja se vaikuttaa ja kuljettaa hänen elämäänsä vahvasti. 

Ensin en oikein tiennyt pidänkö kirjasta vai en, mutta luettuani pidemmälle kirja alkoi oikeasti kiinnostaa (niin kuin aina). Sen sivuilla on yksinäisyyttä, ystävyyttä, rakkautta ja välittämistä. 

Benedict Wells (1984) on saksalais-sveitsiläinen kirjailija. Tämä on hänen neljäs kirjansa ja tosiaan ensimmäinen meille suomennettu kirja. Kannattaa kuunnella tai lukea.

Musta perhonen

Anna Janssonin kirjat ovat hyvää lomalukemista. Toisaalta silloin ei pysty tekemään mitään muuta, joten kannattaa tarttua kirjaan siinä vaiheessa, kun aika ja paikka ovat siihen sopivat.

Anna Jansson on "hyvää vuosikertaa", tarkoittaa sitä, että olemme saman ikäisiä. Hänestä on tullut yksi Ruotsin suosituimpia dekkarien kirjoittajia. Tämä kirja, Musta perhonen, on kirjoiettu 2005, mutta se on suomennettu vasta 2020.  Maria Wern on myös tässä kirjassa, mutta omasta mielestäni vain sivuosassa. Kirjan päähenkilö on Per Arvidsson, jonka henkilökohtainen elämä tuottaa lukijalle monta juonen käännettä.

Tuhopolttoja, murhia, rakkautta, lämpöä, juonittelua ja vaikka mitä mahtuu tähän kirjaan. Itse jatkoin lukemista puoli kahteen yöllä, kun halusin saada selville kuka oli kaiken takana eli syyllinen.

Toisaalta loppuratkaisu ei yllättänyt ja yllätti sitten kuitenkin. Itselläni oli useampi vaihtoehto syylliselle, joihin kuului myös oikea syyllinen. Luin itsekin nyt vasta takakannen ja huomasin, että totta tosiaan, tässä palataan Maria Wern -sarjan juurille. Kirja on sarjan kuudes osa. Se selvensi joitakin asioita, joita vähän ihmettelin lukiessani.

 Kannattaa istua alas ja lukea kirjan 360 sivua, mutta ei ehkä ihan putkeen, niin kuin minä tein.

Kuolemansynti

Pitkästä aikaa täällä. Luin Maria Grundin kirjan Kuolemansynti (2020). Kirja oli yöpöydälläni ja muistelin, että se jäi minulta kesken. En löytänyt kirjanmerkkiä ja ajattelin aloittaa sen alusta. Jonkun matkaa luettuani tajusin, että olen lukenut tämän kirjan jo kokonaan, mutta en muista siitä juurikaan mitään. Olisiko syytä huolestua? No, en aio huolestua. Muillekin on käynyt niin, joten se taitaa olla ajan ilmiö jossain määrin. Luin kirjan siis toistamiseen ja pyrin siihen, että luin sitä aina enemmän kuin muutaman sivun illalla rättiväsyneenä. Se on yksi syy siihen, että en saa kirjoista irti kaikkea, kun luen niitä niin lyhyissä pätkissä. Kokonaisuus jää hahmottumatta.

Kirja on ruotsalaisen toimittaja Maria Grundin esikoisromaani, joka on saanut hyvät arvionnit ja sitä on myyty jo useisiin maihin. Kirjan päähenkilöt ovat rikostutkija Sanna Berling, joka on menettänyt miehensä ja lapsensa tulipalossa sekä hiukan erikoinen poliisi Eir Pederson, joka on siirretty mantereelta saarelle.

Nuori tyttö löytyy kuolleena ja kaikki näyttää siltä, että hän on tehnyt itsemurhan. Kun antiikkikeräilijä löytyy raa´asti surmattuna Sanna ja Eir alkavat etsiä yhtäläisyyksiä tapahtumiin.  Kolmetoistavuotiaan Jack Abrahamssonin äiti murhataan myös. Jack on nähnyt jotain, mutta hän ei puhu kenellekään mitään. Lisää uhreja löytyy ja jollain tavalla ne kaikki liittyvät toisiinsa ja itsemurhan tehneeseen Mia Askariin, mutta miten ja miksi? Sitä Sanna ja Eir alkavat tosissaan selvittää.

Sanna saa luotua Jackiin luottamuksellisen suhteen. Sannan oma poika olisi suunnilleen Jackin ikäinen jos hän eläisi vielä. Jack ei kuitenkaan saa sanottua mitään ratkaisevaa. Saarella on tapahtunut jotain useita vuosia sitten ja vaikuttaa siltä, että niilläkin tapahtumilla on vaikutusta nykyisiin murhiin. 

Kirja pitää jännitystä yllä viimeisille sivuille saakka. Loppuratkaisu onkin melko yllättävä ja se yllättää myös Sannan ja Eirin. 

Suosittelen lukemaan. 

Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnusen kirjaa ”Ei kertonut katuvansa” on kovasti kehuttu. Minulla se on ollut lukulistalle jo pitkään ja vihdoin tuli aikaa tarttua siihen. Mökkilomalla voi rauhassa vetäytyä kirjan vietäväksi. 

Olipas kirja, jonka tiimoilta meillä riitti keskusteltavaa miehen kanssa. Mieheni on paremmin perehtynyt historiaan kuin minä ja hän joutuikin selittämään minulle taustoja Lapin sodasta ja sen jälkimainingeista. Kirja kertoo viidestä naisesta, jotka ovat lähteneet kuka mistäkin syystä saksalaisten matkaan. Toinen maailmansota on lopussa, koko pohjoinen tuhottu, Lappi ja Ruija evakuoitu ja poltettu. Saksalaiset sotilaat on koottu Norjan rannikkokaupunkiin, josta heitä kuljetetaan takaisin Saksaan. Harva nainen pääsee mukaan. Naiset viedään Tromssaan norjalaisten vankileiriin. Heidän päänsä ajetaan kaljuiksi, jotta heidät tunnistettaisiin saksalaisten ”huoriksi” vaikka osa naisista oli ollut saksalaisilla vain töissä. Heitä lähdetään kuljettamaan kohti Osloa, mutta yhden auton kuljettaja päättääkin viedä oman lastinsa käsivarren tien päähän. Osa naisista jää sinne odottamaan pidättämistä, mutta viisi heistä päättää aloittaa kävelymatkan kohti Rovaniemeä. 

Aili, Katri, Irene, Veera ja Siiri ovat kaikki erilaisia.Kilpisjärveltä Rovaniemelle on noin 420 km nykyisiä teitä. Naisten matkan varrella näkyy poltettuja taloja, pilattuja kaivoja ja tuhottuja teitä ja siltoja. Kaikki on tuhottu. Tienvierustat olivat miinoitettuja. He nukkuivat metsässä, tienvarsilla ja missä tahansa mistä sai suojaa. Kaikki eivät päässeet perille ja paljon sattui matkalla. 

Mielenkiintoinen kirja, joka aktivoi hakemaan lisää tietoa aiheesta. Saksalaisten mukaan lähteneet naiset saivat kokea palatessaan suomalaisten vihan ja halveksunnan. 

Jossain vaiheessa otan yöpöydällä olevasta kirjapinosta Pintin, joka on myös Tommi Kinnusen kirja. 

Suon villi laulu

Delian Owensin esikoiskirjaa "Suon villi laulu" on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Sitä on kehuttu kovasti myös tuttavapiirissäni ja somessa. Minulla oli taas totuttuun tyyliini hidas alku eli luin iltaisin sitä aina muutamia sivuja.  Odotukset olivat kovat ja sen vuoksi varmaankin minua alkoi häiritä pikkuseikat. Miten lapsi, jonka äiti jättää kuusivuotiaana pärjäämään isänsä ja sisariensa kanssa muistaa tarkkaan kaikki äidin opit. Lapsi on Catherine Daniele Clark, lempinimeltään Kya, joka osaa laittaa ruokaa, hoitaa kotityöt ja paljon muutakin nuoresta iästään huolimatta. No, tähän ei kannata takertua, kirjan juoni ottaa nopeasti mukaansa ja vie mennessään. 

Isä jättää Kyan pitkiksi ajoiksi pärjäämään yksin ja sisaretkin lähtevät pian äidin lähdön jälkeen pois ja jättävät hänet yksin. Isä palailee ryyppyreissuiltaan ja sitten jossain vaiheessa Kya huomaa olevansa oikeasti yksin. Kylällä Kyaa pidetään omituisena ja häntä haukutaan rämelikaksi asuinpaikkansa mukaan. Koulussa Kya on kokonaista yhden päivän. Hän onnistuu piiloutumaan aina kun häntä tulaan etsimään. Kya selviää kuitenkin nälästä ja kylmästä luonnon eläimet ja suo seuranaan. Hän kaipaa ystäviä ja läheisyyttä, mutta muut ihmiset karttavat häntä. Yksi poika, Tate, on erilainen ja Kya ystävystyy hänen kanssaan. Tate opettaa Kyan lukemaan ja laskemaan. 

Kirjaa lukiessa elää vahvasti Kyan elämässä mukana. Minä pelkäsin koko ajan, että hänelle sattuu jotain kamalaa.  Kyan elämässä onkin monia käänteitä, mutta ne sinun täytyy lukea itse.

Tästä kirjasta on tekeillä myös elokuva. Mielenkiintoista nähdä miten omat mielikuvat ja elokuva sopivat yhteen.

 Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Se on erilainen ja se on myös yllättävä.