maanantai 11. joulukuuta 2017

Puutornimuuntamot -tarinoita sähkönsiirrosta

Kävimme viikonloppuna Elenia-areenan joulumarkkinoilla. Lähtiessä huomasin oven vieressä muutamalla pöydällä kirjoja. Ja oli siinä mieskin. Sain sen käsityksen, että hän olisi ollut kirjojen kustantaja. Käteeni osui Maarit Verrosen kirja Puutornimuuntamot - tarinoita sähkönsiirrosta ja kustantaja on siis Aviador.


Helsingin Sanomissa oli 10.12. (samana päivänä kun ostin kirjan) pieni kirjoitus siitä.
Ostin kirjan sen vuoksi, että se vaikutti erikoisuudellaan tosi mielenkiintoiselta. Olisin mielelläni nähnyt muuntamot värillisinä kuten kannnen muuntamo, mutta pieni pettymys on kun kirjan kaikki kuvat ovat mustavalkoisia.
Kirjan takakansi lupaa mielenkiintoista luettavaa. Maarit Verronen on etsinyt kaikki tai oikeammin löytänyt 90 puutornimuuntajaa. Hän tosiaan vertaa niitä saimaannorppiin, koska niitä on vain Suomessa. Hän on tehnyt kirjan loppuun tilaston muuntamoista, niiden sijainnista, kattotyypeistä, seinälaudoituksista jne. Kanta-Hämeessä ja Keski-Suomessa (ne on yhdistetty) on vain 2 muuntamoa. Eniten niitä on Uudella maalla (15 kpl).
 Jokainen muuntamo on kuvattu ja niiden tarinaa on kerrottu sen mukaan mitä niistä on saatu selville.

Tämä on Hiitiö. Tämä on luovutettu maanomistajalle, joka on katkaissut sen kolmeen osaan. Keskimmäinen on käytetty johonkin ja ala- ja yläosa yhdistetty. Sen jälkeen se on siirretty ja  ilmeisesti sitä  on käytetty uimakoppina.
Muuntajan suojaa on kutsuttu puutornimuuntamoksi, puukoppimuuntamoksi, pystymuuntamoksi,  kirkkomuuntamoksi ja kenties vielä muillakin nimillä. Kirjassa niitä kutsutaan pääasiassa puutorneiksi.
Hauskan näköisiä torneja ne ovatkin. Kirjasta saa samalla myös annoksen sähkön historiaa. Ei voi muuta kuin ihailla Maarit Verrosen sitkeyttä. Kovan työn hän tehnyt kun on nämä kaikki etsinyt ja kaivanut historiaa esiin.
Kannattaa tutustua tähän puutornikirjaan.