keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Berliini

Tämä kirja  jäi käteen Educa-messuilta siis ostin sen, eikä se ollut halpa. Se on ollut kovassa käytössä, koska huomenna lähdemme kohti Berliiniä. Kirja tulee automaattisesti mukaan. Olemme tehneet sen perusteella nähtävyyssuunnitelman, joka on jo kerran tehty googlen karttojen avulla. Upeaa kun voi tutustua outoon paikkaan etukäteen kirjojen ja netin kautta. Kirja on kuitenkin siinä mielessä kätevä, että se voi olla koko ajan mukana laukussa. Netin kanssa on hankalampaa kulkea ja ehkä kalliimpaakin. Aionkin jättää tablettiomenan kotiin. En myöskään aio käyttää puhelimen navigaattoriakaan. Kartta ja kirja. Siinä on minun matkaseurani. Katsotaan mitä tuleman pitää. Palaillaan!


tiistai 7. helmikuuta 2012

Sosiaalinen media opetuksessa

Eija Kalliala ja Tarmo Toikkanen ovat päivittäneet kirjansa sosiaalinen media opetuksessa. Kuuntelin heidän alustuksensa Educa-messuilla ja päätin ostaa kirjan. Minulla on myös aikaisempi versio, mutta hamstrarina en voinut jättää tarjousta väliin. Kirja kiinnosti minua erityisesti nyt kun olen itse sosiaalisen median kurssilla: torstaina viimeinen päivä, jossa vedetään opitut asiat yhteen, työpajaillaan ja lisäksi jokainen esittelee kurssiexponsa. Minulla ei ole kovinkaan kummoista esiteltävää, mutta joka tapauksessa olen saanut kurssilta sen mitä lähdin hakemaankin. Kosketusta moneen eri tyyliin toimia sosiaalisessa mediassa. Lähinnä eri muotoja on esitelty ja havainnoitu. Olemme tehneet oman wikispaces -sivun, käyneet läpi googlen mahdollisuuksia jne. Minulle "tarttui liiviin" wikispaces, blogi ja google-dokumentit. Niitä aion hyödyntää tulevaisuudessa. Kiinnostava on myös Prezi, mutta sitä en osannut itsekseni käyttää (liian vähän aikaa paneutua) mutta onneksi se on listalla torstaina.

Kirjassa käydään läpi sitä, mitä eri tahot (työelämä, opetus, oppijat, opettajat) odottavat sosiaaliselta medialta. Sen mahdollisuuksista on myös oma noin 70 sivun pätkä. Lisäksi yleiset säännöt tekijänoikeuksineen, netikettetteineen jne. tulee selväksi. Lopussa on lyhyesti kuvattu erilaisia sosiaalisen median välineitä ja niitä on oikeasti melkoisesti.

Minä kuitenkin opin parhaiten kun joku selittää ja näyttää vierestä. Se johtuu varmaan siitä, että silloin ei tuhraannu niin paljon aikaa ja voi heti kysyä ne tuhat ja sata kysymystä.

Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, hyväksyit sen tai et. Siltä ei voi välttyä. Itsekin aion ottaa sen käyttöön työssäni, joka tarkoittaa sitä, että aika moni ihminen joutuu tulemaan mukaan, halusi tai ei ;)

Näin se vaan menee ja hyvä niin! Vierivä kivi ei sammaloidu!