Tommi Kinnusen kirjaa ”Ei kertonut katuvansa” on kovasti kehuttu. Minulla se on ollut lukulistalle jo pitkään ja vihdoin tuli aikaa tarttua siihen. Mökkilomalla voi rauhassa vetäytyä kirjan vietäväksi.
Olipas kirja, jonka tiimoilta meillä riitti keskusteltavaa miehen kanssa. Mieheni on paremmin perehtynyt historiaan kuin minä ja hän joutuikin selittämään minulle taustoja Lapin sodasta ja sen jälkimainingeista. Kirja kertoo viidestä naisesta, jotka ovat lähteneet kuka mistäkin syystä saksalaisten matkaan. Toinen maailmansota on lopussa, koko pohjoinen tuhottu, Lappi ja Ruija evakuoitu ja poltettu. Saksalaiset sotilaat on koottu Norjan rannikkokaupunkiin, josta heitä kuljetetaan takaisin Saksaan. Harva nainen pääsee mukaan. Naiset viedään Tromssaan norjalaisten vankileiriin. Heidän päänsä ajetaan kaljuiksi, jotta heidät tunnistettaisiin saksalaisten ”huoriksi” vaikka osa naisista oli ollut saksalaisilla vain töissä. Heitä lähdetään kuljettamaan kohti Osloa, mutta yhden auton kuljettaja päättääkin viedä oman lastinsa käsivarren tien päähän. Osa naisista jää sinne odottamaan pidättämistä, mutta viisi heistä päättää aloittaa kävelymatkan kohti Rovaniemeä.
Aili, Katri, Irene, Veera ja Siiri ovat kaikki erilaisia.Kilpisjärveltä Rovaniemelle on noin 420 km nykyisiä teitä. Naisten matkan varrella näkyy poltettuja taloja, pilattuja kaivoja ja tuhottuja teitä ja siltoja. Kaikki on tuhottu. Tienvierustat olivat miinoitettuja. He nukkuivat metsässä, tienvarsilla ja missä tahansa mistä sai suojaa. Kaikki eivät päässeet perille ja paljon sattui matkalla.
Mielenkiintoinen kirja, joka aktivoi hakemaan lisää tietoa aiheesta. Saksalaisten mukaan lähteneet naiset saivat kokea palatessaan suomalaisten vihan ja halveksunnan.
Jossain vaiheessa otan yöpöydällä olevasta kirjapinosta Pintin, joka on myös Tommi Kinnusen kirja.
