perjantai 2. toukokuuta 2014

Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata

Ostin rakkaalleni valtakunnan ykkösnaisen, Jenni Haukion, toisen runokokoelman "Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata", joka on julkaistu vuonna 2003. Minulla oli kaikki kolme Jennin kirjoittamaa runokirjaa käsissäni ja tämä tuntui sopivimmalta tähän tarkoitukseen.


"Sinä kutsut kuten kuutamo susia
ja jokin minussa vaeltaa luoksesi

niin kauan kuin yön pimeyttä riittää,
puhumme toisillemme omilla kielillämme

luonnon laki,
kun huhtikuu on ohi
tulee sinusta puolikas

ja minun on lähdettävä näiltä leveysasteilta

jatkamaan keskenjäänyttä pesäntekoani."

Aikuislukiossa opin lukemaan, niin oikeasti, opin lukemaan runoja, novelleja, artikkeleita, kirjoja ja kaikkea muuta. 
Runo ei aukea yhdellä lukemisella, ei kahdellakaan vaan se pitää lukea uudelleen ja uudelleen, kunnes sen ymmärtää. Ja eri lukijat löytävät siitä eri sävyjä. 
Sen vuoksi tämä Jennin runokokoelma on mielenkiintoinen, runot antavat aihetta mietiskelyyn, maisteluun, haisteluun, tuumailuun, järkeilyyn ja jopa ongelmanratkaisuun. 
"Tule kun joelta nousee aamusavu

kun ensimmäinen työmies ylittää sillan
ja kaihtimet ikkunoissa lehahtavat korkeuksiin

katso suoraan huoneeseeni valoisana aamuna

yhdentoista maanosan karttakirjat pöydällä
tuuli käy kaakkoon ja itään, viileä
kuin silmistä iholle siirtyvä muisto, heinäkuu

            lattialankkujen alla nariseva
            väsynyt hiljainen rytmi

saavu minulle kasvot paljaina
lue pyytämättä valkoisten taulujeni tummuva teksti,

uskalla ottaa

leipä, viini, kala
se kaikki on sinun.

Piirrä minuun kivinen taulu,
lävistä lehdet ja runko

kirjota itsesi
ihoni tyhjille papereille

ole minulle hidas lintuhavainto keväästä syksyyn
timotei, pujo ja koiranputki
ole joella seisova ruskea vesi

kulje kaikkien kanavieni lävitse, päästän
sinut kiinninaulatuista ovista

sudelta ihmiselle, on käsieni heikko pyyntö

vie minut harhaan kesän jokaisena yönä."

Eipä tässä sitten muuta. Luetaan nautiskellen kaikkea mitä luetaan.

Runoilemisiin tai ainakin runojen lukemisiin



Takana puhumisen taito

Suomalainen kirjakauppa lahjoitti Ruusun ja kirjan -päivänä jokaiselle määrätyllä rahasummalla kirjoja ostaneelle kaupan tekijäiseksi Anna-Leena Härkösen "Takana puhumisen taito" -kirjan.

Kirja sisältää lyhyitä tarinoita elävästä elämästä. Takana puhumisen taito on yksi näistä tarinoista.

Ehkä olin hiukan pettynyt. Ajattelin, että kirja käsittelee enemmänkin aihetta, mutta tulin siihen tulokseen, että kirjan nimi oli nimenomaan markkinointikeino, jolla kirja "myy", vaikka sitä ei voinutkaan ostaa.  Ristiriitaista.


Lyhyin tarina on "Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta" -otsikon alla.
Vain yksi lause:
"Älä hanki puutarhaa."

Kirja on helppolukuinen ja sen voi aina jättää odottamaan, koska tarinat ovat aivan irrallaan toisistaan.
Kappaleet Naamakirja ja Lapinlisä saavat minulta eniten pisteitä. Härkönen ei kuulu Facebookiin joten voitte vain arvata mitä mieltä hän siitä on. Hänen mielestään "porukat taantuvat verkossa". Lisäksi hän tuo esiin sen, että toisen ihmisen hylkääminen on tehty Facebookissa niin helpoksi. Mutta haittaakse?

Lapinlisä tuo mieleeni tuttavat, jotka asuvat/ovat kotoisin Pohjois-Suomesta. Lapinlisä kuuluu heidän puheissaa aina ja iänkaikkisesti. Se vaan on niin. No, pakko tunnustaa, että tuleehan sitä itsekin aina välillä kerrottua juttuja hiukan liiotellen.

Kirja päättyy Niksi-Sirkkaan ja viimeinen lause sai minut aika mietteliääksi... Ohje kuuluu " Älä osta koskaan, missään tilanteessa kenellekään tuliaisiksi jääkaappimagneetteja".
PAH.
Ne ovat niin käteviä, pieniä ja paikallisia. Sorge vaan Anna-Liisa, aion ostaa niitä myös jatkossa.