sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Sisar talossani

Ruotsalainen romaanien kirjoittaja Linda Olsson on minulle uusi tuttavuus. Otin hänen kirjansa "Sisar talossani" lomareissulle mukaan. Kirja oli sopivan pieni ja tarpeeksi  mielenkiintoisen tuntuinen.
Lomareissusta on jo jonkin aikaa ja minua harmittaa, että en ole ehtinyt kirjoittaa tätä postausta aikaisemmin. Kun kirjoittaa heti, saa tekstiin sen oikean tunnelman ja tähän olisin nimenomaan halunnut sen. Kirja teki minuun niin ison vaikutuksen, että ostin heti Olssonin kaksi muuta kirjaa (jotka olivat saatavilla). Ne ovat "Kun mustarastas laulaa" ja "Kaikki hyvä sinussa".  Kuvan tekstissä mainittua kirjaa ei ollut saatavilla.
Kirjassa kaksi sisarta tapaavat, vaikka eivät oikeastaan edes haluaisi tavata. Maria (isosisko) kutsui pikkusiskonsa Emman kylään puolihuolimattomasti äidin muistotilaisuudessa. Ei oikeastaan tarkoittanut sitä, mutta kutsu tuli kuitenkin sanottua. Emma ilmoittaa kahden vuoden päästä tulostaan ja Maria on lähes kauhuissaan tulevasta vierailusta. Hän asuu yksin meren rannalla ja hänellä on omat rutiininsa, joita ei haluaisi jakaa.
Molemmat kuitenkin yrittävät kovasti tulla toimeen toistensa kanssa. Maria näyttää Emmalle paikkoja ja vähitellen he alkavat keskustella menneistä.
Viini kuuluu sisarusten aterioille ja aurinkoiselle iltaterassille. Lähtöpäivän lähestyessä Emma pakottaa heidät puhumaan Amandasta, heidän kuolleesta sisarestaan. Ja lopulta he puhuvat. Luin kirjan loppuosan paluulennolla ja eläydyin siihen niin kovin, että itkin samalla kuin luin. Sisarusten kokemukset ja tuntemukset saivat omatkin tunteet niin pintaan. Puhumattomat asiat tulevat puhutuiksi ja se auttaa ymmärtämään toisen käytöstä.
Emman lähtiessä pois sisaret lupaavat toisilleen pitää yhteyttä ja tavata useammin. Ja luulen, että niin myös kävisi, jos tämä olisi oikeasta elämästä.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Viides vieras

Unto Katajamäki ja hänen kirjansa olivat minulle aivan tuntemattomia. En enää muista, mikä oli se sysäys, jonka vuoksi ostin hänen kirjansa "Viides vieras" (2013).  Otin sen mukaan syyslomareissulle ja nyt se on luettu.
Unto Katajamäki on julkaissut parikymmentä kirjaa, historiallisia romaaneja, jännitysromaaneja sekä tieto- ja oppikirjoja.
Katajamäen kirjan "supersankari" on Martti Piha, joka tapaa yllättäen vanhan opiskelukaverinsa Antti Sormusen. Antti kutsuu Martin ja kolme liiketuttavaa kartanoonsa viikonlopuksi. Antilla on outo huumori jos sitä nyt huumoriksi voi sanoa. Esitellessään vieraat toisilleen hän piikittelee ja ottaa puheeksi näille tärkeitä ja salaisia aiheita.
Martti ihmettelee, miten muut vieraat ottavat piikittelyn kovin rauhallisesti. Hän saa siihen myöhemmin vastauksen.
Antti lupaa paljastaa kaikkien vieraiden rikokset, mutta ei ehdi tehdä sitä, koska kuolee ennen sitä. Hän oli myös luvannut, että paikalle saapuu vielä viideskin vieras, mutta ei paljastanut tämän nimeä.
Vähitellen monien mutkien kautta kaikki selviää ja salaisuudet paljastuvat. 
Martin omassa elämässäkin tapahtuu. Hän seurustelee Tuulan kanssa ja he alkavat etsiä yhteistä kotia. Martin yllätykseksi Tuula alkaa vihjailla myös yhteisestä lapsesta.

Kirjaa oli mukava ja nopea lukea, mutta se ei jättänyt kovin hyvää muistijälkeä ainakaan minulle. Kevyen lukemisen nälkään sopiva.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kuolemanlaakso

Tartuin Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin kirjaan "Kuolemanlaakso" lähinnä sen vuoksi, että tunnen ja tiedän ihmisiä, joilla on ollut aivoinfarkti. Tahdoin lukea Kovasen tarinan, jotta ymmärtäisin itse enemmän heitä, joiden aivot ovat tavalla tai toisella vaurioituneet.
Kovanen sai aivovamman rajusta taklauksesta Rauman Lukko - Blues -pelissä tammikuussa 2013. Kirjan mukaan kaikki meni pieleen sen jälkeen. Taklaaja ei saanut rangaistusta ja Kovasen hoito oli aivan jotain muuta kuin voisi olettaa. Hänen leukansa olivat sijoiltaan, mutta sitä ei heti huomattu puhumattakaan siitä, että hänen päävammaansa ei tutkittu asianmukaisesti vaan sitä hoidettiin aluksi lähinnä aivotärähdyksenä.
Tommi itsekään ei tajunnut omaa tilannettaan. Hän uskoi vahvasti palaavansa pelaamaan vaikka lääkäri oli selvästi sanonut hänelle, etteivät hänen aivonsa koskaan palaa ennalleen. Aivovamman seurauksena hänen muistinsa pätki, hän väsyi nopeasti, lupasi asioita, joita ei tullut pitämään ja kadotti kaikki tunteensa - myös omaan vaimoonsa. He saivat vauvan, pienen pojan, mutta siitä huolimatta he erosivat. Sysäys siihen tuli, kun vaimo sai tietää, että Tommi petti häntä nuoren naisen kanssa.
Taudin pahentuessa Tommi yritti itsemurhaa, mutta hänet ehdittiin pelastaa. Hän on sen jälkeen edelleen itsetuhoisa ja lopulta hänet viedään mielisairaalaan, jossa "paraneminen" vähitellen pääsee alkamaan. Lähinnä se alkaa silloin, kun Kovanen itse tunnustaa oman tilansa.
Kirjan lopussa on muutama sivullinen kuvia Tommista. Aivovamman saatuaan hän hymyilee yhtä valloittavasti kuin ennen sitä. Se, ettei vamma näy selkeästi päälle päin, on saattanut olla syy siihen, ettei häntä ole otettu vakavasti.
Minulle kirja antoi vahvista siihen, että aivovamma todellakin muuttaa persoonallisuutta ja aiheuttaa monesti hämmennystä sekä ihmisessä itsessään että kanssaihmisissä.