sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Anna minun olla


Clare Mackintoshin kolmas kirja "Anna minun olla" on yhtä jännittävä ja mukaansa tempaava kuin kaksi aikaisempaa.
Kirjan päähenkilö on Anna Johnson, joka menetti molemmat vanhempansa vuoden sisällä. Isä teki itsemurhan heittäytymällä jyrkänteeltä mereen ja seitsemän kuukauden kuluttua Annan äiti toimi samoin.

Äidin kuoleman vuosipäivänä Anna saa kortin, jossa lukee "Itsemurhako? Mieti vähän?" Se saa Annan ajattelemaan, että josko vanhemmat eivät tehneetkään itsemurhaa. Hänen on ollut vaikeaa sopeutua koko itsemurha-ajatukseen. Anna menee poliisiasemalle kertomaan epäilyksistään. Poliisista eläkkeelle jäänyt nyt siviilivirkaa hoitava Murray Mackenzie ottaa Annan tiedot vastaan ja alkaa itse tutkia asiaa luvattomasti.

Annalla on kahdeksan viikon ikäinen vauva Ella ja hän asuu lapsen isän, Markin kanssa vanhempiensa talossa. Annan isällä ja tämän veljellä oli yhteinen yritys, autokauppa, josta Anna omistaa nyt puolet. Anna ei ole vielä ehtinyt perehtyä yrityksen toimintaan sen isommin. Sen hän tietää, että yrityksellä ei mene hyvin.
Hyvä ystävä Laura on Annan tukena ja auttaa aina tarvittaessa. 

Anna (ja muut) alkavat jo epäillä Annan mielenterveyttäkin, kun yhtäkkiä alkaa tapahtua kaikenlaista. Anna luulee näkevänsä näkyjä ja kuvittelevansa vaikka mitä.

Murraylla on omat huolensa vaimonsa sairauden vuoksi, mutta siitä huolimatta hän paneutuu juttuun täysillä. 
Jännitys säilyy viimeisille sivuille saakka. Yllättävät käänteet yllättivät minutkin, jolle yleensä muodostuu lukiessa joku oletus siitä, kuka on tehnyt ja mitä. Tätä kirjaa lukiessa ei kannata kuvitella tietävänsä mikä on loppuratkaisu - se selviää vain lukemalla.
Kaikki kirjat ovat erittäin luettavia. 
Lisää odotellessa toisten kirjojen kimppuun.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Ihastuin Linda Olssonin kirjaan "Sisar talossani" ja tilasin sen jälkeen hänen muut käännetyt kirjansa.
"Laulaisin sinulle lempeitä lauluja" on Olssonin esikoisteos, joka on alkuperäiseltä nimeltään "Let me sing you gentle songs" ja se on ilmestynyt vuonna 2005, ensimmäinen suomennos 2009. Kädessäni on pokkari, joka on kirjan kymmenes painos.

Kirja kertoo kolmekymppisen Veronikan ja yli seitsemänkymppisen Astridin ystävyydestä, jolle molemmilla on tilaus. Molemmat ovat saaneet ja molemmat ovat menettäneet.
Olssonin tekstiä on helppo lukea. Tämä kirja on hyväntuulinen kaikessa murheessaankin. On mielenkiintoista seurata ystävyyden kehittymistä, luottamuksen heräämistä toiseen ja keskustelun siirtymistä aina vaan arempiin aiheisiin. Ystävyys syntyy kuin varkain,
Kirjassa on 37 kappaletta ja jokainen alkaa muutamalla runon säkeellä. Olsson on kerännyt kirjan loppuun luettelon ruonoista ja niiden tekijöistä.

Astridin lempiruno on "Lapsiraukkani"
Lapsiraukkani, pimeänpelkoinen,
olet tavannut toisenlaisia haamuja
valkoiseen puettujen hahmojen keskellä
näet pahan kasvoja.
Nyt laulaisin sinulle lempeitä lauluja
vapauttamaan sinut pelosta, pakosta
ja ahdistuksesta.
Pahuudesta ne eivät kanna tunnontuskia.
Hyvyyden puolesta ne eivät lähde taistelemaan.

On näet niin, että kaikki elävä
on perimmiltään samankaltaista.
Kuin puut ja kasvit elävä pyrkii kasvuun -
oma voima nostaa sitä taivaita kohti.
Puut voivat kaatua ja kukat kuihtua
ja oksat voimansa menettää,
mutta uni jää - kunnes herää -
joka mahlapisaraan elämään. 

Ihastuttava kirja alusta loppuun.