sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Lemmikki

Lemmikki on Camilla Greben kirjoittama kirja, joka valittiin vuonna 2018 pohjoismaiden parhaaksi rikosromaaniksi (Lasiavain-palkinto). Lemmikki on valittu myös Ruotsin parhaaksi rikosromaaniksi vuonna 2017. 
Minulla on pokkariversio, mutta se toimi oikein hyvin. Kirja sijoittuu pienelle Ormbergin paikkakunnalle, jota oikeassa elämässä ei ole olemassakaan. Kolme kirjan päähenkilöä kuljettaa tarinaa. Malin on asunut Ormbergissä lapsuutensa ja nuoruutensa ja palaa sinne poliisina tutkimaan vanhaa rikosta. Jake on 15-vuotias nuori, joka etsii itseään ja kasvaa valtavasti juonen edetessä.  Kolmas päähenkilö on Hanne, joka on myös poliisi ja toimii nykyisen miesystävänsä kanssa samassa tiimissä Malinin kanssa. Hannella on jo enemmän ikää ja hänellä on muistinsa kanssa ongelmia.
Ormbergissä tapahtuu uusi murha, Hannen miesystävä katoaa ja Hanne löytyy harhailemasta metsästä paljain jaloin. Juoni vie mukanaan heti alusta alkaen. Mikään mikä tuntuu selvältä ei ole selvää. Pienessä kylässä ei asu murhaajaa asukkaiden mielestä, kaikki syy kaadetaan muiden niskaan.
Jake muuttuu, Malin muuttuu ja Hannenkin elämä muuttuu.
Kirja täytti kaikki odotukset ja oli pitkästä aikaa paras dekkari. Osa lukijoista on sanonut, että Horros on parempi kuin tämä, mutta minä olen eri mieltä. Nyt pitää löytään Greben kolmas kirja, "Kun jää pettää alta", joka on hänen ensimmäinen suomennettu kirja.
Kirjan alusta lainattua:
"Jos kylvää tuulta, niittää myrskyä"
Bosnialainen sananlasku
Nyt onkin vaikea valita seuraava kirja. Tämä jätti aikamoisen jäljen mieleen.

Horros

Camilla Grebe on Ruotsin suosituimpia jännityskirjailijoita. Itse en ole hänen tuotantoaan lukenut tätä ennen. Horrosta mainostettiin niin paljon, että ostin sen, enkä pettynyt.
Grebeltä on aiemmin suomennettu kirjat "Kun jää pettää alta" ja "Lemmikki". Tällä hetkellä luen Lemmikkiä ja haluaisin lukea sen saman tien loppuun, koska se on niin jännä. Siitä kuulette myöhemmin.
Horros on toisaalta jännittävä, toisaalta erikoinen, toisaalta odottaisi, että saisi vastauksia, että ihmiset puhuisivat asioista, jolloin asioihin voisi tulla ratkaisuja nopeammin. Mielenkiintoista on se, että sama asia voidaan käsitellä eri ihmisten kautta, jolloin siihen saadaan kaksi näkökulmaa.
 
Kirjan päähenkilät ovat rikostutkija Manfred, jolla on omat perhehuolensa, Samuel, joka on sotkeutunut huumekauppaan ja Pernilla, Samuelin äiti, jolla ei myöskään ole helppoa.
Jokaisella on kirjassa aina oma kappale, jossa asioita käsitellään heidän näkökulmastaan.
Kirjan juoni yllätti minut täydellisesti. Lukiessa itse muodostaa ennakkokäsityksen asioiden kulusta, mutta yhtäkkiä huomaakin, että oma ennakointi on aivan metsässä. Kirja pitää lukijan otteessaan koko 587 sivun verran.
Ruotsalaisilta kirjailijoilta tulee ulos hyviä dekkareita. Suosittelen tutustumaan Greben kirjoihin. Horros sisältää kolmen henkilön tarinan, joista jokainen on lukemisen arvoinen. Kirja tempaa mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta.
Suosittelen, kuten kaikkia muitakin kirjoja, joista olen tänne kirjoittanut. Valikoin kirjat sen mukaan mikä minua kiinnostaa ja suurin osa niistä on ollut juuri sitä mitä olen odottanutkin.
Sain tänään loppuun kirjan Lemmikki ja yritän ehtiä tekemään siitä postauksen mahdollisimman pian.
Lukemisiin!