lauantai 2. tammikuuta 2021

Suon villi laulu

Delian Owensin esikoiskirjaa "Suon villi laulu" on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Sitä on kehuttu kovasti myös tuttavapiirissäni ja somessa. Minulla oli taas totuttuun tyyliini hidas alku eli luin iltaisin sitä aina muutamia sivuja.  Odotukset olivat kovat ja sen vuoksi varmaankin minua alkoi häiritä pikkuseikat. Miten lapsi, jonka äiti jättää kuusivuotiaana pärjäämään isänsä ja sisariensa kanssa muistaa tarkkaan kaikki äidin opit. Lapsi on Catherine Daniele Clark, lempinimeltään Kya, joka osaa laittaa ruokaa, hoitaa kotityöt ja paljon muutakin nuoresta iästään huolimatta. No, tähän ei kannata takertua, kirjan juoni ottaa nopeasti mukaansa ja vie mennessään. 

Isä jättää Kyan pitkiksi ajoiksi pärjäämään yksin ja sisaretkin lähtevät pian äidin lähdön jälkeen pois ja jättävät hänet yksin. Isä palailee ryyppyreissuiltaan ja sitten jossain vaiheessa Kya huomaa olevansa oikeasti yksin. Kylällä Kyaa pidetään omituisena ja häntä haukutaan rämelikaksi asuinpaikkansa mukaan. Koulussa Kya on kokonaista yhden päivän. Hän onnistuu piiloutumaan aina kun häntä tulaan etsimään. Kya selviää kuitenkin nälästä ja kylmästä luonnon eläimet ja suo seuranaan. Hän kaipaa ystäviä ja läheisyyttä, mutta muut ihmiset karttavat häntä. Yksi poika, Tate, on erilainen ja Kya ystävystyy hänen kanssaan. Tate opettaa Kyan lukemaan ja laskemaan. 

Kirjaa lukiessa elää vahvasti Kyan elämässä mukana. Minä pelkäsin koko ajan, että hänelle sattuu jotain kamalaa.  Kyan elämässä onkin monia käänteitä, mutta ne sinun täytyy lukea itse.

Tästä kirjasta on tekeillä myös elokuva. Mielenkiintoista nähdä miten omat mielikuvat ja elokuva sopivat yhteen.

 Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Se on erilainen ja se on myös yllättävä.