sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Mutta minä rakastan sinua

Tämä kirja ei kuulu normaaliin lukemisen tyyliini. Se oli kuitenkin niin hyvin esitelty, että mielenkiintoni heräsi ja ostin sen. Minulla on Eppu Nuotion kirjoja useampikin hyllyssä, mutta en ole lukenut niitä (Musta, Paine, Maksu, jne.). Tämän kirjan jälkeen on syytä paneutua niihinkin.

Kirjan pääosassa on viisikymppinen eronnut historianopettaja Karin. Hänen miehensä lähti toisen naisen matkaan. Heidän aikuinen tyttärensä pitää yhteyttä molempiin. Karinin elämään ilmestyy yllättäen Lauri, joka on myös eronnut. Lauri syventyy työntekoon koko tarmollaan eikä mm. huomaa, että työkaveri Kaari on kovin ihastunut Lauriin ja unelmoi heidän yhteisestä tulevaisuudestaan. Lauri  kiinnostuu Karinista heti ensinäkemältä.

Kirja etenee verkkaisesti. Aluksi luin sitä iltaisin. Jos ajatukseni eivät rauhoittuneet mennessäni nukkumaan, niin tartuin kirjaan ja luin sitä muutaman sivun. Se rauhoitti ja uni tuli, kunhan suljin silmäni. Kirjan juonessa pysyin hyvin kärryillä, kun siinä kaikki tapahtuu niin hitaasti. Karin ja Lauri kävelevät ja keskustelevat. Siihen se sitten jääkin. Karin ei halua muuta kuin keskustelua ja Laurilla on vaikeuksia hyväksyä se.
Sitten tapahtumia alkaa tulla enemmän ja pääsin itsekin todellisen lukemisen makuun. Loppuratkaisu alkoi kiinnostaa.  En kuitenkaan aio juonesta kertoa tämän enempää.

Kirjassa käsitellään rakkautta eri näkökulmista, äidin rakkautta sekä omaan lapseen että omaan äitiin. Rakkautta exmieheen ja rakkautta uuteen mieheen. Mustasukkaisuus ja kateus aiheuttavat omat värinänsä. Keski-ikäinenkin voi haaveilla ja alkaa muuttaa haaveitaan todeksi. Pienellä muutoksella elämässä saattaa olla isompikin vaikutus tulevaan.
" En minä tiedä, olenko minä sinulle oikea vai väärä, mutta minä rakastan sinua."

Mukavaa lukemista ilman räiskintää ja pauketta., suosittelen!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Björck huippukokin kotiruokaa 2


Tomi Björck hymyilee kirjansa takakannessa
Ostin Tomin toisen kirjan heti kun se ilmestyi. Kirja kuuluu Must-kirjoihin :). Ikävä kyllä sain sekundakappaleen, jossa osa kannen hopeoidusta tekstistä on "poistunut" paikalta (kuvassa näkyy). En kuitenkaan palauttanut sitä, koska se ei ole minulle niin merkittävä asia. "Priimasta maksetaan ja sekundaa saadaan" -tyyliä on liikkeellä. "Maanantaikappaleita" saa muistakin tuotteista kuin koneista, tässä tapauksessa siis kirjasta....mutta nykyään myös palvelusta.
Tomin kakkoskirja
Kirja on selatessa mukavan tuntuinen ("käteen sopiva", mikä on minun mottoni lähes joka asiassa, toinen mottoni on samaa tyyliä "enemmän tai vähemmän").  Kuvat ovat myös mielestäni onnistuneita (Ulla-Maija Lähteenmäki). Tomin  vaimo ja enemmän vielä pojat ovat myös kirjan kuvissa.
Tomilla on neljä ravintolaa Helsingissä (Farang, Gaijin, Boulevard Social ja Bronda) sekä yksi Tukholmassa (Farang Stockholm). Ei mikään turha kokki :)
Kirja on jaettu osiin:
Breku ja Brunssi (8 ohjetta)
Alkuruoka (39 ohjetta)
Pääruoka (36 ohjetta)
Jälkiruoka (21 ohjetta)
Ohjeita elämään ja työntekoon.
Unelmia unohtamatta
Tuli mieleen tuota kuvaa katsoessa, että onkohan Tomilla tuo veitsi teksteineen tatuoituna. Eipä tiedä.
Mestarikokki työn touhussa ravintolassaan

Chorizo-munakas

Ei hassumman tuntuinen ohje, mutta melko työläs nopeaa kotimunakasta ajatellen. Paprikat paahdetaan uunissa  (15-20 min.) ennen varsinaista munakkaan tekoa.
Possunkylkeä ja saksanpähkinä-omenasalaattia
Yhteistä lähes jokaiselle kuvalle on, että annokset on "koristeltu" yrteillä, joita ei välttämättä mainita ohjeissa. Mielestäni se on puute, yrttien mainitseminen lisäisi ihmisten yleistä yrttituntemusta.
Rocky Road
Jälkkäriosastolla on mm. Rocky Road, joka rakennetaan suklaasta cashewpähkinöistä, vaahtokarkeista ja kuivatuista hedelmistä.

Kirjan lopussa on Tomin kiitossanat, jotka päättyvät näin:
Kiitos asiakkaille, faneille ja tv-katsojille - ilman teitä ei olisi jatkuvuutta jauusia projekteja.
Nautitaan elämästä ja syödään hyvin.

Lopussa on myös yllätys yllätys (siis ainakin minulle) Santa Marian, Arla Keittiön, Myllärin ja Arvo Kokkonen OY:n mainokset.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Hollanti sanasto 17 000 sanaa

Otsikko "Hollanti sanasto 17 000 sanaa" kertoo paljon mutta ei ihan kaikkea.

Thomas P. Koziaran käsialaa
 Kirjanen sisältää varmaankin tuon 17 000 sanaa, mutta mikä logiikka sanojen järjestyksessä on tai yleensäkin mikä juttu tämä mahtaa olla? Tutkihan kuvia ja kerro, jos ymmärrät mistä on kyse.


Sanoja peräkkäin
 Olemme lähdössä pikavisiitille Amsterdamiin ja tutkin netistä, löytyykö sieltä minkäänlaista Hollanti-Suomi -sanakirjaa. Löytyi tämä :)

Aakkosista eikä öökkösistä ole apua tässä teoksessa
En tiedä, kannattaako tätä ottaa edes mukaan, kun sanojen etsiminen on todella hankalaa. Niissä ei mielestäni ole mitään logiikkaa. Ihan kuin Thomas olisi tehnyt listaa oppimistaan sanoista ja sen jälkeen ne on painettu kansien sisään. Hauska juttu!

Joitakin sanoja tuplasti
Tottakai tämä lähtee käymään Hollannissa muiden kirjojen mukana. Lomalla on niin parasta aamulla lukea kaikessa rauhassa ja odottaa että muu maailma herää. Lentokoneessa voin perehtyä tarkemmin tähän opukseen :)

Welzijn on tärkeintä! (hyvinvointi)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Tatu Lehtovaaran kyydissä

Tatu Lehtovaara (1965) on opettaja (Stadin ammattiopisto) ja kirjailija. Hän on julkaissut tieto-, oppi- ja ruokakirjoja melkoisen määrän.

Minulle kävi perinteisesti niin, että kun hyppäsin Tatu Lehtovaaran kyytiin, siitä ei ole ollut paluuta. Merjan kirjastosta löytyy melkoinen kokoelma Tatun tai kirjoja joissa Tatu on mukana. Varaudu pitkään postaukseen, joka käsittelee kaikki alla olevat kirjat :)

Nämä löytyvät hyllystä

 
sekä nämä


Otetaanpas oppikirjat ensin käsittelyyn. Omalla työpaikallani, Ammattiopisto Tavastiassa, on nämä kirjat käytössä. Lehtovaara on tehnyt yhdessä Jari Hämäläisen kanssa kaksi oppikirjaa (ainakin), Ravintolakokin käsikirja (uudistettu painos, 2014), jota meillä käyttävät kakkoskokit ja Ravintolakokista mestariksi (2007) (kolmoskokkien kirja, mikäli he valitsevat à la carte -opinnot). Molemmilla kirjoittajilla on vankka kokemus ravintola-alalta oikeissa töissä sekä kotimaasta että ulkomailta sekä ammatillisesta ravintolan ruokatuotannon opetustyöstä. Tulos on nähtävillä tässä kirjassa.

Mielestäni kirja on uudistettu mallikkaasti. Ohjeet ovat täsmentyneet ja muutenkin tarkkuuta löytyy enemmän kuin ensimmäisessä painoksessa (2005). Kirja on erinomainen, mutta jotain kehitettävää siitä kuitenkin mielestäni löytyy. Kaipaan teoriaa annosten kokoamisesta lautaselle. Kuvat kertovat paljon mutta eivät kaikkea. Vaikka nykyään annoslautaset ovat jopa taidetta, niin siitä huolimatta perusasiat pitäisi olla listattuna nuorelle opiskelijalle.

Mukava maamerkki on kirjan kannessa oleva kokkihattu

Selkeät ohjeet, miten ruokaohjeita luetaan

Parsan käsittely kuvina

Perusasiaa yrteistä

Kirjassa on selkeät ohjeet ja kuvat lopputuloksesta
Samat tekijät
Tässä kirjassa mennään syvemmälle. Siinä käsitellään kultaista leikkauspistettä, saliruoanvalmistusta ja haastellisempia ruoanvalmistusmenetelmiä, jne.

Tiedätkö mitä tarkoittaa cross-kitchen tai avantgarde?

Transeeraminen ja liekittäminen salissa

Kylmät vadit

Hävikin huomioonottaminen on tärkeää, varsinkin näissä tuotteissa
Lehtovaaran kirjat ovat selkeitä, niiden kuvat (Jukka Heiskanen) ovat niin todellisia, että luulisi annosten olevan oikeasti silmien edessä.

2010, kolmas painos 2013
 Tämä kirja oli Tieto-Finlandia-ehdokas!

Upeita kuvia

Graavilohi-anjovisterriini

Loimutettua kalaa
Kirjasta löytyy myös kalojen parhaat sesongit, joitakin viiniehdotuksia; mm. kevyet nuoret punaviinit sopivat paistettujen ja grillattujen kalaruokien kanssa.

Riistakokki on vuoden 2011 tuotantoa.


Hirvi, metsäkauris ja valkohäntäpeura, olkaa hyvä

Hirvi on kaunis suomalaisen metsän asukki
Paloittelukartta

Kunnon riistaliemi syntyy näistä aineksista
Kirjassa on oheita joka lähtöön, lisäksi lisäkkeitä, kastikkeita jne. Riistaryyppyohjeista löytyy katajajuoma, rosmariinijuoma, tyrnijuoma, karpalojuoma. Maustamattomaan viinaan  (pulloon) lisätään makua antava aines ja sokeria hiukan. Annetaan maustua muutama päivä, pullo kuitenkin kaipaa kääntelyä, jotta maut irtoavat kunnolla.

Kirjassa Sienet ja sieniherkut (2012) tekijöitä on kaksi, Lehtovaaran lisäksi Mauri Korhonen, joka on ottanut myös osan kuvista. Ruokakuvat ovat edelleen Jukka Heiskasen kamerasta.

Mauri Korhosen osuus on sienien tunnistaminen ja kerääminen

Nämä merkit on osattava.
Pelkät sienien kuvat eivät riitä tunnistamiseen vaan myös lajiketiedot on luetttava huolellisesti. Summamutikassa ei sieniä saa kerätä. Metsissämme on muutamia hengenvaarallisia, tappavan myrkyllisiä sieniä, mm. punakärpässieni, myrkkunääpikkä (yksi pääkallo), suippumyrkkyseitikki, kavalakärpässieni ja valkokärpässieni (kaksi pääkalloa). Korvasieni saa kaksi pääkalloa ja neliön+kolme tähteä eli se on tuoreena tappavan myrkyllinen, mutta esikäsiteltynä (kahdesti keittämällä ja huuhtelemalla) erinomainen ruokasieni.

Sienikevätkääryleet
Kirjassa on ohjeita sienien säilömiseen ja useita ruokaohjeita ja tietty viinisuosituksia eri sieniruoille.

Vuoden 2012 satoa on myös tämä kirja "Kesän grilliherkut", jossa "grillataan" mm. eri lihoja, makkaraa, kasviksia, sieniä, leipää. Tämä kirja ilmestyi ennen edellä esiteltyä sienikirjaa.

Grillaamisen lyhyt oppimäärä

Ohjeita on kaikesta muustakin grillaukseen liittyvästä

Ensin appelsiinit grillataan, sitten niistä puristetaan mehu valelukastikkeeseen

Nyt tulee nälkä :)

Kirjassa on yhdeksän eri marinadikastikkeen ohjetta, suolaliuoksen ohje ja erilaisten mausteseosten ja maustekastikkeiden ohjeita.

Kylmät kalaherkut (2014). Kuvat edelleen Jukka Heiskasen käsialaa.

Kirja sisältää paljon erilaisten herkkujen ohjeita.

Tuorejuusto.lohiterriini

Kirjassa on ohjeita silakasta, muikusta, ahvenesta, kuhasta, hauesta, säynävästä, lahnasta, särjestä, jne. eli valikoimaa on. Kalan käsittely ja kypsentämismenetelmät on myös käsitelty.

Huomaan, että minulta puuttuu yksi Lehtovaaran kirja: Savustuskirja. On myös mahdollista, että se on eksynyt joukosta jonnekin toiseen hyllyyn.Täytyy tarkistaa asia.

Tatu Lehtovaara on toinen kirjan "Kaksi kokkia ja kemisti" (2014) kokeista ja Arto Rastas toinen. Kirja käsittelee keittiön ja kemian kohtaamista keittiössä. Tatu on jalostanut reseptit huippuunsa, Arto hakenut samoihin ruokiin kokeilevaa, uutta särmää. Ohjeissa on aina kaksi versiota, perinteinen ja molekyyligastronomisempi. Kemisti Anu kertoo ruoanlaiton kemiasta ja raportoi kokeiluista.

Kuvat Jukka Heiskanen :)

Vedestä riittää juttua

Tekstinä ja kuvana

Leivontakin perustuu kemiaan

Sous vide

Takakansi kertoo kaiken

 Anun ja Tatun yhteistyö on saanut jatkoa (2015).


Lähes kaikki kuvat Jukka Heiskanen

Ihanat värikkään kasvikset

Mitä tapahtuu kun porkkanan jättää pöydälle tunniksi

Tähän kannattaa tutustua tarkemmin jos saa kirjan käsiin.
 Tieteellistä ruoanvalmistamista. Suola tuo ruokaan suolaisuutta, makeutta, täyteläisyyttä, aromia ja sakeutta.
Takakansi esittelee myös tekijät
Tähän on hyvä lopettaa, nimittäin kirjat loppuivat. Kaksi viimeistä pääsee pöydälleni tarkempaa tutkimista ja lukemista odottamaan. Savustuskirjaa jään etsimään, jos hyllystä ei löydy niin kaupasta löytyy. Yksi kirja vielä puuttui listalta "Molekyyli sopassa", joka kuuluu tähän kemiasarjaan. Sitäkin täytyy metsästää ensin omasta hyllystä.
                                                                  Äitienpäivää meille kaikille äideille!