tiistai 20. heinäkuuta 2021

Musta perhonen

Anna Janssonin kirjat ovat hyvää lomalukemista. Toisaalta silloin ei pysty tekemään mitään muuta, joten kannattaa tarttua kirjaan siinä vaiheessa, kun aika ja paikka ovat siihen sopivat.

Anna Jansson on "hyvää vuosikertaa", tarkoittaa sitä, että olemme saman ikäisiä. Hänestä on tullut yksi Ruotsin suosituimpia dekkarien kirjoittajia. Tämä kirja, Musta perhonen, on kirjoiettu 2005, mutta se on suomennettu vasta 2020.  Maria Wern on myös tässä kirjassa, mutta omasta mielestäni vain sivuosassa. Kirjan päähenkilö on Per Arvidsson, jonka henkilökohtainen elämä tuottaa lukijalle monta juonen käännettä.

Tuhopolttoja, murhia, rakkautta, lämpöä, juonittelua ja vaikka mitä mahtuu tähän kirjaan. Itse jatkoin lukemista puoli kahteen yöllä, kun halusin saada selville kuka oli kaiken takana eli syyllinen.

Toisaalta loppuratkaisu ei yllättänyt ja yllätti sitten kuitenkin. Itselläni oli useampi vaihtoehto syylliselle, joihin kuului myös oikea syyllinen. Luin itsekin nyt vasta takakannen ja huomasin, että totta tosiaan, tässä palataan Maria Wern -sarjan juurille. Kirja on sarjan kuudes osa. Se selvensi joitakin asioita, joita vähän ihmettelin lukiessani.

 Kannattaa istua alas ja lukea kirjan 360 sivua, mutta ei ehkä ihan putkeen, niin kuin minä tein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti