lauantai 1. syyskuuta 2018

Lumikin on kuoltava

Tämä on ensimmäinen Nele Neuhausin kirja, jonka luin, mutta ei varmastikaan viimeinen. Kirja on järeä tiiliskivi, 558 sivua mukaansa tempaavaa tekstiä.
Nele Neuhaus on saksalainen rikoskirjailija. Lumikin on kuoltava -kirja  on hänen kansainvälinen läpimurtoromaaninsa.
"Ihminen on kuin kuu.
Hänellä on pimeä puolensa,
jota hän ei näytä kenellekään.
Minua kiehtovat tilanteet, 
joissa tämä pimeä puoli pääsee esiin.
Siksi kirjoitan rikosromaaneja."
- Nele Neuhaus
Rikoskomisario Pia Kirchoff ja hänen pomonsa Oliver von Bodenstein selvittävät pienen saksalaiskylän mysteeriä. Kylän asukas, Tobias, on ollut kymmenen vuotta vankilassa kahden tytön murhasta. Tyttöjen ruumiita ei kuitenkaan ole löydetty. Vapauduttuaan hän palaa kotikyläänsä ja joutuu kyläläisten vihan kohteeksi. Kymmenen vuoden aikana hänen vanhempansa ovat eronneet, kotitalo on ränsistynyt siitä huolimatta että Tobiaksen isä asuu siinä edelleen. Tobias alkaa laittamaan paikkoja kuntoon. Kyläläiset eivät pidä siitä, että Tobias jää asumaan kylään. Tobiasta uhkaillaan ja hänet pahoinpidellään, mutta hän ei anna periksi. Kun kylästä katoaa jälleen nuori tyttö, kyläläiset ovat varmoja, että Tobias on syyllinen. 
Pia ja Oliver eivät ole Tobiaksen syyllisyydestä yhtä varmoja ja vähitellen tutkimukset alkavat tuottamaan tulosta. Aikaisemmin murhattujen tyttöjen ruumit löytyvät ja yllättäviä käänteitä paljastuu. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Varaa tämän kirjan lukemiseen aikaa, sillä sitä ei malta päästää käsistään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti