sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kivi sydämeltä

Uskallatko tunnustuu salaisuutesi? Tämä kysymys on Lori Nelson Spielmanin kirjan Kivi sydämeltä kannessa.
Ostin tämän kirjan Suomalaisen kirjakaupan myyjän ehdotuksesta. Hän kehui kirjan olevan sopiva lomalukemiseksi. Minä en jaksanut odottaa lomaa vaan luin sen heti kun oli sopivasti siihen aikaa.
Katumuskivet ottavat haltuun kirjan tapahtumat. Päähenkilö Hannah Farr saa kouluaikaiselta kiusaajaltaan katumuskivet ja sen jälkeen tapahtumat etenevät lähes kokonaan kivien tahdissa.
Anteeksianto ja anteeksisaaminen muuttaa Hannahin ja monen muun elämän kulkua.

Fiona Knowles on kehittänyt katumuskivet. Hän lähettää kaksi katumuskiveä samettisessa pussissa henkilöille, joita hän on kiusannut tai loukannut elämänsä aikana, Hannah on yksi heistä.
Pussissa on kaksi tavallisen näköistä kiveä ja lappu, jossa lukee:
"Toinen kivistä merkitsee vihan taakkaa.
Toinen merkitsee häpeän taakka.
Kummastakin voi vapautua, jos itse päätät niin."
Lisäksi mukana  on kirje, jossa Fiona pyytää anteeksi tekemiään vääryyksiä.

Fiona pyytää henkilöitä lähettämään toisen kiven takaisin hänelle, jos ja kun he ovat antaneet hänelle anteeksi.
Tämän jälkeen henkilön pitäisi antaa jäljelle jäänyt kivi, toinen uusi kivi ja anteeksipyyntökirje jollekin, jota itse on satuttanut.
Katumuskehä sulkeutuu kun lähettäjä saa kivensä takaisin. Silloin kiven voi esimerkiksi haudata tai heittää järveen, teko merkitsee itselle vapautumista häpeästä.
Kivi sydämeltä on toinen Lori Nelson Spielmanin suomennettu teos. Esikoisromaani on Kymmenen unelmaani. (Tilasin sen luettuani tämän.)

Kirja meni välillä tunteisiin ja sain pyyhkiä kyyneleitä silmistäni, jotta pystyin jatkamaan lukemista. En tiedä miten katumuskivet toimisivat elävässä elämässä. Kirjassa ne saavat valtavan suosion. Jokaisella on varmasti paljon anteeksi pyydettävää ja henkilöitä, joita on kohdellut huonosti. Tietysti anteeksi voi pyytää ilman kiviäkin, mutta anteeksianto on konkreettisempaa, kun henkilö joutuu lähettämään kiven takaisin lähettäjälle, mikäli siis antaa anteeksi. Eli anteeksi antamisen eteen joutuu tekemään hiukan töitä.

Jos haluat tietää mitä Hannahille tapahtuu, niin etsi kirja käsiisi ja lue se.
Lukemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti