Liza Marklundin uusin Helmifarmi on mielenkiintoinen kirja. Siinä ollaan Tyynenmerellä, Manihikilla, Cookinsaarilla. Piti oikein hakea Googlesta tietoa Manihikista.
Manihiki on atolli (korallisaari), joka sijaitsee lähellä päiväntasaajaa. Siellä asuu kirjan päähenkilö, Kiona, perheineen. Heillä on helmifarmi eli he viljelevät helmiä. He ovat olleet kuusi kuukautta eristyksissä saarella, mutta se ei haittaa heidän toimintaansa isommin. Simpukoiden sadonkorjuu on käynnissä kun yhtäkkiä purjevene haaksirikkoutuu heidän saarensa lähelle. Purjevene on katkeamassa ja saarelaiset huomaavat, että kannella on ihminen, joka ei liiku.
Saarelaiset saavat miehen ja kaksi hänen laukkuaan pelastettua ennen kuin vene katkeaa ja uppoaa. Kionan äiti on Äiti Evelyn ja isä Isä Tane. Äiti Evelyn on saaren sairaanhoitaja ja hän saa kannelta pelastetun miehen hoidettavakseen. Mies on tajuton, mutta hengissä. Hänellä on erilaisia vammoja, otsassa iso haava, oikea jalka poikki useasta kohdasta, oikea ranne murtunut. Äiti Evelyn tekee parhaansa vammojen suhteen Kionan avustaessa.
Mies on papereiden perusteella ruotsalainen Erik Bergman ja vähitellen hän alkaa toipua. Poliisi Everest hoitaa hänelle kuukauden turistiviisumin, joten hän voi jäädä toipumaan saarelle. Poliisi jatkaa viisumia tarpeen mukaan.
Kirja alkaa näistä tapahtumista.
Kiova on järkevä nuori nainen, joka on lukenut paljon erilaisia kirjoja, osaa hyvin englantia ja on erinomainen sukeltaja. Hän sukeltaa 30 jopa 40 metriin ja pystyy olemaan veden alla 7 minuuttia. Hän on tärkeä tekijä Helmifarmilla. Erik jää saarelle hoitamaan saarelaisten raha-asioita.
Ajan kuluessa Kiovasta ja Erikistä tulee pari, he saavat kaksi lasta ja kaikki on periaatteessa hyvin, mutta sitten alkaa tapahtua.
En paljasta juonta, jotta lukunautinto olisi täydellinen. Kiova on sitkeä ja nokkela nainen ja hän joutuu käyttämään kaiken tietonsa ja taitonsa päästäkseen tavoitteeseensa.
Kirjan luettuaan on hyvä vielä lukea alkusivujen prologi uudelleen, joka avaa vielä enemmän sitä, mikä on Kiovan tilanne sillä hetkellä.
Aloittaessani lukemaan kirjaa, en heti päässyt kiinni siihen. Helmifarmityö oli niin vierasta ja saaren toimintaan kiinni pääseminen oli aluksi vaikeaa (minulle). Luin kirjaa aluksi muutaman sivun illassa, joten ei siinä ollut mahdollistakaan saada kokonaiskuvaa kovin helposti. Sitten lomallani vietin lähes yhden päivän kirjan kimpussa ja seuraavana yönä luin sen loppuun (492 sivua).
Tämä kirja jää mieleen. Oikeastaan sen voisi lukea heti toiseen kertaan. Uskon, että se antaisi vielä paljon uutta, vaikka perusjuoni onkin jo tiedossa.
Suosittelen tätä lukunautintoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti