tiistai 10. kesäkuuta 2014

Viiden tähden vaellus

Viiden tähden vaellus ei tarkoita minun ja neljän ystäväni vaellusta vaan tällä kertaa se on Piritta Kantojärven kirja (Tammi, 2014).


Kirjoittaja on kehitellyt erilaisia ruokaohjeita omien kokemustensa perusteella erilaisille vaelluksille. Hän on ensin kirjoittanut asioita muistiin vihkoon, sen jälkeen alkanut kirjoittamaan Tunturikeittiöblogia ja sen pohjalta on sitten syntynyt tämä kirja.

Kirjassa on paljon tietoa vaeltajalle erilaisten vaellusten suunnittelusta, rinkan pakkaamisesta, ruoka-aineiden esivalmistelusta, ruokien valmistamisesta ja yleensäkin kaikesta mikä liittyy vaeltamiseen.

Kumman kaa? Pannukahvi vai pikakahvi?
Oma ensimmäinen vaellukseni lähestyy (jonka vuoksi ostin tämän kirjan). En ole vielä perin pohjin tutustunut tähän, mutta sen verran kuitenkin jo selannut, että tiedän tästä löytyvän vastauksen lähes jokaiseen eteen tulevaan ongelmaan.

Tämä lautassetti löytyy jo varusteista :)
Tiskaamisesta luonnossa on omat ohjeensa. Viiden kesän teltta-asumisen pohjalta (kun rakennettiin kesämökkiä) monet asiat ovat tuttuja. Pieni tilkka kuumaa vettä auttaa huomattavasti rasvaisten astioiden tiskaamisessa. Ruohotupolla voi hangata esim. puuronjämät kattilasta jne.

Ruoantähteet haudataan maahan, tiskit tiskataan biohajoavalla tiskiaineella tarpeeksi kaukana rannasta ja roskat kuljetetaan pois. Perusasioita, mutta siitä huolimatta "sohvia ja pesukoneita" löytyy metsistä.

Vaelluksella on huolehdittava siitä, että jokainen saa tarpeeksi energiaa. Tarve on yksilöllistä, se voi vaihdella 2000-4500 kcal:n välillä henkilön koon ja liikkumisen rasittavuuden mukaan. Meidän retkikuntamme muodostuu kuudesta aikuisesta, kahdesta nuoresta ja yhdestä lapsesta sekä kahdesta koirasta. Energiatarve on varmasti jokaisella hyvinkin erilainen. Pitää muistaa pitää taukoja ja syödä usein, ettei "pahantuulisuus" ja väsymys pääse valloilleen.


 Luonnossa liikkujan on muistettava kunnioittaa luontoa ja toimia sen mukaisesti.

Kirja antaa itsestään luotettavan kuvan. Lisäksi aion tutustua kirjoittajan blogiin ennen oman vaellukseni alkua.
Hieno juttu, että ihmiset jakaa tietoa!
                                     Vaeltamisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti