lauantai 6. kesäkuuta 2015

Amsterdamin tuliaiset

Olen oppinut jo sen, että kaupunkilomille lähtiessä ei kannata pakata vaatteita juurikaan mukaan,vaan jättää sopivasti tyhjää käsimatkatavaroihin. Lähes samoilla vaatteilla pärjää hienosti muutaman päivän.

Tyhjä tila täyttyy mukavasti itselle tuoduista tuliaisista eli kirjoista. Tällä kertaa niitä tuli mukaan neljä kappaletta :)

Tässä yleiskuva arkkitehtuurista
Tulppaaniaika oli ohi, mutta kaikenlaisia sipuleita oli myynnissä
Hollanninkielinen puutarhakirja
Tässä kirjassa jokaiselle kuukaudelle on oma kappaleensa. Kuukausi on jaettu pääosin samoihin alaotsikoihin. Kaikki osiot eivät ole vielä täysin auenneet minulle. Jännittävintä näissä "outojen" kielien kirjoissa onkin se, että kuinka paljon ymmärtää vaikka ei osaa sanaakaan kieltä. Kuvat puhuvat puolestaan ja niihin minä tässä kirjassa ihastuin.
Erilaisia kasvualustoja
Tomaatit ovat helmikuun osiossa. Tässä kuvattuna eri lajikkeita.
Syyskuun kalenterisivu
 Kirjassa on myös muutamia ruoka- ja säilöntäohjeita.
Purjo-perunakeitto ohje kuvineen
Hollantilainen ruoka tänään in English
Tämä on peruskirja, joka kuuluu osastoon MUST.
Kirjassa on erilaisia ruokaohjeita klassikkokastikkeista jälkiruokiin.


Kuva + ohje -erittäin selkeä kokonaisuus

Herkullisen näköisiä kerrossuupaloja
Cocktail-kirja
Mielenkiintoinen esitystapa
Kirjassa on selkeästi esitetty, miten eri juomat rakennetaan. Lasiin on piirretty mittasuhteet, kaikki raaka-aineet ja välineet on kuvattu eri värein.
Juoman energiapitoisuus ilmoitetaan eri aineosin ja kokonaisuutena. Irish coffee on herkuttelujuomani, mutta kaloreiden suhteen minun ei siihen pitäisi koskea :)
Kokoamisjärjestys on esitetty sekä tekstein että kuvin. Onpas selkeää, eikä yhtään haittaa, että teksti on hollanniksi. Tietty alkoholimäärät (tässä 6 cl) ovat hiukan suuremmat kuin Suomessa (4 cl)

Martini
Mojito
Tässä tarvitaan blenderiä
Sekoitetaan
Tekniikkakirja veitsen käyttöön
Porkkanasta tasakokoisia

Linnun "piikitys" (sidonta)

Osterin avaaminen on tekniikkalaji
Halkaistuja omenakiekkoja
Näin tuli tuliaiset maisteltua ja on aika siirtää kirjat hyllyyn.
Vielä yksi kuva, joka tekee Amsterdamista erilaisen.
Kauniita kanavia riittää ihasteltavaksi. Amsterdamissa on yli 200 siltaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti