sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

On aika tappaa

John Grismanin esikoisromaani "On aika tappaa" (A Time to Kill) on melkoinen tiiliskivi, 707 sivua. En ole ennen lukenut hänen kirjojaan ja se oli yksi syy tutustua tämän kuuluisan jännityskirjailijan esikoisteokseen.

Kirja on julkaistu jo vuonna 1989 ja ilmestynyt suomennettuna 1994. Grisman on itse yhdysvaltalainen asianajaja ja ehkä sen vuoksi keskittyykin kirjoissaan oikeussaleihin. Monista hänen kirjoistaan on tehty myös elokuvia, myös tästä esikoisromaanista. Varsinaisen läpimurron Grisman teki kirjallaan Firma, 1992 (The Firm, 1991), josta on myös tehty elokuva.

Tässä kirjassa ollaan oikeussalissa, jossa musta Carl Hailey on syytettynä pienen tyttärensä raiskanneiden kahden valkoisen miehen ampumisesta. Asianajaja Jake Brigance (valkoinen) haluaa ja saa jutun itselleen.
Eletään aikaa, jolloin mitään oikeudenkäyntiä ei välttämättä olisi tullut, jos valkoinen mies olisi ampunut kaksi mustaa miestä tyttärensä raiskaamisesta.
Oikeudenkäynti aktivoi myös Ku Klux Klanin toimintaan ja he saavatkin paljon pahaa aikaiseksi. Jake joutuu lähettämään vaimonsa ja tyttärensä pois kotoa uhkauksien alta. Jaken talo yritetään räjäyttää, hänen sihteerinsä mies hakataan ja menehtyy vammoihinsa, avustaja kaapataan ja pelästytetään pahemman kerran ja loppujen lopuksi Jaken perheen kunnostama talo poltetaan. Myös Mikki Hiiri, ilmiantaja, poltetaan ja valamiehistöä uhkaillaan. Nämä ovat kuitenkin sivuseikkoja kirjassa, niihin ei keskitytä eikä etsitä syyllisiä. Oikeudenkäynti on kirjan fokus.

Jake on ollut juomatta koko avioliittonsa ajan, mutta oikeudenkäynnin aikana hän alkaa juomaan päivittäin. Itselle tuli hiukan epäuskoinen olo, kun hän pystyy hoitamaan työnsä suuresta olut- ja margaritamäärästä huolimattta.


Loppuratkaisu jää viime sivuille ja kirja tosiaan loppuu siihen kun valamiehistö antaa päätöksensä. Itse jäin miettimään, miten Jake selittää sihteerin miehen kuoleman, juomisensa ja kotitalon palamisen vaimolleen, jonka luokse hän lähtee heti oikeudenkäynnin jälkeen. Puhelimessa hän kertoo tälle edelleen, että "Kaikki on hyvin".

John Grisman ei tällä romaanillaan saanut minusta ainakaan vakilukijaa. Siitä huolimatta voin jossain vaiheessa palata oikeussaliin jonkun muun kirjan parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti