Itsekin sytyin kirjalle.
Takateksti ei paljasta juurikaan mitään kirjan sisällöstä. Luin sen uudelleen sen jälkeen kun olin lukenut kirjan ja totesin, että kirjassa on sisältöä paljon enemmän kuin mitä tekstistä saa irti. Niin tietty pitääkin olla.
Kirjan päähenkilö Rachel on eronsa jälkeen yksinäinen eikä pääse irti entisestä kodistaan, kotikadustaan eikä miehestään. Hän seuraa junan ikkunasta kotikatunsa tapahtumia, häiriköi miehen uutta perhettä ja muutenkin käyttäytyy melko epämääräisesti. Hänen mielikuvitusmaailmansa täyttää nuori pariskunta, jonka hän usein näkee junan ikkunasta. Naisen kadotessa Rachelilla on oma versionsa tapahtumista, mutta kukaan ei ota häntä tosissaan. Se johtuu osittain siitä, että Rachelilla on alkoholiongelma. Siihen hänen avioliittonsakin kaatui. Syy jatkuvaan juomiseen on kuitenkin olemassa.
Rachel pohtii aika tavalla alkoholin aiheuttamaa muistinmenetystä, joka tapahtuu hänelle usein, liian usein. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin kuin hänelle on kerrottu.
Itsekin tajusin ihan loppumetreillä, miten asiat todellisuudessa ovat. Kirja koukutti mukavalla tavalla.
Kuvatessa huomasin ilokseni, että painatuksessa on otettu myös ympäristöasioita huomioon.
Jos saat kirjan käsiisi niin pistähän lukien!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti