Norjalainen Frode Sander Øien on kirjoittanut nimimerkillä Samuel Bjørk ensimmäisen dekkarinsa "minä matkustan yksin".
Kirja pitää otteessaan ensimmäisiltä sivuilta aina loppuun saakka. Tätä kirjaa piti ahmia. Olisin mielelläni lukenut sen kerralla, mutta se ei onnistunut. Kirjassa on 428 sivua, eikä mikään niistä tuntunut ylimääräiseltä.
Mia Krügeriin tutustuminen vaatii kärsivällisyyttä. Itse ihmettelin, miten hän yleensä pystyy ajattelemaan ja toimimaan runsaan alkoholin ja pillereiden sekakäytön ohella. Hän on kuitenkin toinen päähenkilö erikoisyksikön johtajan Holger Munchin rinnalla.
Kirjassa tapahtuu monia asioita samaan aikaan, enkä minäkään osannut aavistaa kuin ihan viime metreillä, kuka pienten tyttöjen tappaja on. Muutamia asioita jää ilman vastauksia, mutta ne eivät häiritse lukunautintoa.
Täytyy sanoa, että tuli luettua pitkästä aikaa mukaansa tempaava trilleri. Toivottavasti tätä saadaan lisää samantasoisena.
Gloksinia eli suppilokukka sopii värinsä puolesta tähän loppuun. Kirjan kannen mekossa on sama sävy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti