maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ruoan terveysvaikutukset

Pirjo Saarnialta on ilmestynyt vuonna 2012 toinen painos kirjasta "Ruoan terveysvaikutukset". Hän on kirjoittanut myös kirjat "Irti makeanhimosta", "Rasvoilla parempaa terveyttä", "Terveellistä ruokaa vartissa" ja uusimpana syksyllä 2016 ilmestynyt kirja "Terveellisempiä herkkuja".
Mikäli haluat tutustua laillistettuun ravitsemisterapeuttiin ja terveystieteiden maisteriin tarkemmin, niin se onnistuu tästä linkistä.

Tämän postauksen kuvat eivät ole laadukkaita, koska en tällä(kään) kertaa jaksanut etsiä sopivaa valoa ja taustaa. Pitäisi rakentaa joku nurkka, missä ottaisi kuvat. Se on kuitenkin vielä pitäisi -vaiheessa.
Pirjo Saarnia kertoo kirjassaan muun muassa; Miten voi parantaa oloaan ruokavalion avulla? Mitä ruokia syöpäsolut inhoavat?  Jos olet tunnesyöjä (kuka meistä ei olisi) niin kirjasta löytyy siitäkin oma lukunsa.
Kirjan sisällyksestä voi todeta, kuinka monipuolinen se on.
Jos kolesteroliarvo hipoo kahdeksaa, niin Saarnian mukaan sitä voi laskea ruokavalion avulla 1-3 yksikköä alaspäin ilman lääkitystä. Bonuksena lisäksi, että silloin ei tarvitse kärsiä sivuvaikutuksista.

Kirja on pehmeäkantinen, miellyttävä kädessä. Siinä on selkeitä kuvia ja yleensäkin sen väritys on mielestäni onnistunut. Havainnollisia esimerkkejä löytyy terveellisistä ja epäterveellisistä päivän aterioista.


Kotimaiset marjat ovat tehokkaita antioksidanttiensa vuoksi. Tämäkin puolukka palelee nyt lumihangessa, mutta kevään myötä se herää tuottamaan meille terveellistä marjasatoa.
Ilmeisesti kirja on myyty loppuun, joten sitä ei välttämättä löydy kirjakaupoista. Onneksi minulla on tämä kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti