KYSYMYKSIÄ MURUKILLE

Minulla on käsissäni Sanasadon kustantama Solina Riekkolan uunituore esikoisteos, Kysymyksiä Murukille -runokirja. Huomaan, että luen kirjaa erilailla kuin muita runokirjoja. Suurin syy siihen on se, että tunnen kirjailijan, Solinan. Tiedän, että hän on hyvä kirjoittamaan ja tämä kirja todistaa sen mitä suurimmassa määrin.

Kannen kuva on myös tutun miehen, Sami Pekkolan, käsialaa.

Kirja sisältää 44 runoa, osa lyhyitä, osa pitkiä ja osa vielä vähän pitempiä. Jokainen on lukemisen arvoinen. Ja jokainen on syytä lukea useampaan kertaan, jotta pääsee sen ytimeen, jotta saa siitä irti sen mitä itse siitä voi irti saada.
Muistan kun kävin aikuislukiota ja analysoimme äidinkielen tunneilla runoja. Silloin opin, että teksti, oli se sitten mikä tahansa, pitää lukea niin monta kertaa, että siitä saa ymmärryksen, omanlaisensa. Meillä oli oikein hauskaa (ja opettavaista) kun purimme analyysejä, jokaisen ryhmäläisen runoanalyysi samasta runosta oli erilainen. Suotakoon siis kaikille oikeus tulkita tekstejä niin kuin se on itselle luontaista.

Runoista ei varmaankaan saa tai ole luvallista poimia lauseita irralleen, mutta näin kuitenkin tein. Tässä on muutama irrallinen lause, joiden sisältö teki minuun vaikutuksen.
"Olenko minä olemassa, kun sinä et näe minua?"
"Kirja ja vintagemekko kerrallaan ostan itseäni siksi, joka haluaisin olla."
"Murukki ei suostu sanomaan, että olen kaunis, joten minun pitää se itse tietää."
"Ja sitten minä tulen kotiin ja minulla on ollut pitkä päivä."
"Elämä on inhottavaa, mutta ainakin se on meidän."

Tämän jälkeen ei voi tehdä muuta kuin jäädä odottelemaan jatkoa!